BetToday ei ole kovinkaan tunnettu brändi, mutta se onkin vielä erittäin uusi. Taustayhtiö lienee kuitenkin kaikille vähänkään enemmän pelaaville tuttu. Kyseessä on nimittäin jälleen yksi brändi, joka toimii Bethard Groupin alaisuudessa. Tarjolla on sekä vedonlyönti että myös kasino.
BetToday
BetToday avattiin vuonna 2019 ja sen taustalla toimii yhtiö nimeltään Bet2Day Malta Limited. Ei sinällään ole yllättävää, että myös lisenssi on Maltalta eli kyseessä on tietenkin se yleisin EU/ETA- alueen lisenssi MGA Malta. Tämä lisenssi on kohtuullisen valvottu ja pääosin voi sanoa, että kyseisen lisenssin toimijat ovat luotettavia pelipaikkoja. Toki niillä saattaa olla ikäviä kohtia esimeriksi bonusehdoissa, mutta se on enemmänkin huono asia, eikä tarkoita epäluotettavuutta.
MGA lisenssi tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että voitot ovat ETA-alueella verovapaita. ETA-maita, eli Euroopan talousalueen maita, ovat Suomen lisäksi mm. läheltämme Ruotsi, Viro ja Norja. Koko listan voi nähdä Wikipedian sivulta Euroopan talousalue. Rahansiirrot ovat myös muilta osin BetTodaylla toimivia ja maksu sekä kotiutusmenetelmissä ovat mukana ne perinteisimmät.
Homma toimii, haluat sitten käyttää verkkopankkia, luottokorttia tai nettilompakoita. Nettilompakoita käyttäessä on toki hyvä muistaa, että uuden pelaajan bonusta ei silloin saa. Se johtuu siitä, että nettilompakolla on muita maksumenetelmiä helpompi tehdä väärinkäyttöjä. Mikäli asiakkaalla on kysyttävää, toimii asiakaspalvelu hyvin. Kätevin tapa on perinteisesti sivustolla oleva live chat, mutta tämähän on makuasia ja osalle taas mieluisampi tapa on ottaa yhteyttä sähköpostitse.
BetToday kokemuksia lukiessa ovat ne yleisimmät pointit seuraavat. Aloitetaan huonosta, joista yleisin lienee sivuston yleinen ilme. Monia on harmittanut myös se, että vaikka nimi on BetToday niin ensiksi panostettiin nettikasinoon. Kasino on auki, mutta ei vedonlyöntiä on jotain, mikä harmittaa monia. Ei hätää, kyllä se vedonlyönti sieltä tulee, ja ehkä kun tätä luet niin BetToday vedonlyönti on jo auki.
BetToday casino tarjoaa monia laadukkaita ja suosittuja pelivalmistajia ja niiden pelejä kuten NetEnt, Yggdrasil Gaming, Evolution Gaming, iSoftBet, NYX Gaming ja Quickspin. Laatua, mutta kyllä, olemme edelleen kohdassa huonoa, sillä siinä oli kaikki pelivalmistajat mitä BetToday tarjoaa. Eli kyllä, pelivalikoima on kohtuullinen, mutta jonkin verran suppea kuitenkin. Ei ehkä suoraan huono puoli, mutta mikäli laaja pelivalikoima miellyttää ei BetToday tänä päivänä vielä ole oikea valinta.
Pelien selailu on muilta osin kunnossa, mutta pelivalmistajan mukaan se ei onnistu ja tämä on kyllä heikkous. Muilta osin kauheasti huonoa ei BetTodaylla ole, mutta mikäli sinulla on huonoja kokemuksia BetToday sivustolta toivomme, että kerrot niistä alla kommentoiden. Mainittakoon vielä se, että bonuksia ei saa nettilompakolla tallettaessa, joka liene osalle pelaajista huono asia.
Entä mitä hyvää on tarjolla? Ensinnäkin se on monen mieleen, että samalla sivustolla on vedonlyönti ja casino. Sitä BetToday tarjoaakin vielä vuoden 2019 aikana ja siitä eteenpäin. Ehkä parasta mitä BetToday tarjoaa on kuitenkin bonukset, sillä bonus kasinolle on todella hyvä ja sitä se todennäköisesti tulee olemaan myös vedonlyöntiin. Casino bonus on erittäin alhaisella kierrätysvaatimuksella ja sitä voi suositella, mikäli pelata ja tallettaa kasinolla haluaa.
Tunne on, että kokonaisuutena yritetään rakentaa oikeasti hyvä brändi. Pelivalmistajia on vähän, mutta ne ovat laadukkaita. Ulkoasu ja käytettävyys voisi saada pientä parannusta, jokunen uusi pelivalmistaja ja sitten jos nämä todella hyvät bonukset pidetään niin ehkä BetToday on yksi parhaista uusista kasinoista vuosimallia 2019.
BetToday kuuluu Bethard Groupiin, eli kyseessä on turvallinen valinta.
Varoitus: Muistathan, että rahapelit voivat aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa maltilla ja talleta harkiten. Ikäraja rahapeleihin on 18 vuotta. Säännöt ja ehdot ovat voimassa.
Rahapelit K-18. Säännöt ja ehdot ovat voimassa. Pelaa maltilla ja talleta harkiten. Peliongelmissa auttaa mm. sivusto Peluuri. Lisää aiheesta sivulla Peliriippivuus (linkki vie wikipediaan). Pidetään huolta toisistamme!