Treenimusiikki salille ja lenkille – parhaimmat treenibiisit tuovat motivaatiota

Tuntuuko joskus siltä, että treeni ei kulje tai motivaatio on hukassa. Kuunteletko lainkaan musiikkia, kun treenaat? Treenimusiikki nimittäin saattaa auttaa kadonneeseen motivaatioon. Tunnetustikin musiikilla voidaan aikaan saada kaikenlaisia tunteita, näistä mainittakkoon mm. voittamattomuuden tai ”mä onnistun tässä” tunteet, jotka ovat molemmat oikein hyviä tunteita, kun pitäisi saada lisää ytyä treenaamiseen. Mutta mistä sopiva musiikki? Setunteen musiikkitoimitus teki työn valmiiksi sinua varten. Valitsemillamme biiseillä saat itsellesi oikeanlaisen fiiliksen tulosten saavuttamiseksi. Tiedostamme, että kaikki eivät yksinkertaisesti tykkää samasta musiikista ja koostimmekin listat rap-musiikista, Rockista/heavysta sekä Trance musiikista. (Lista biiseistä jutun lopussa.)

Mutta minkä takia musiikilla on niin suuri vaikutus siihen, miten koemme asiat ja miksi se saa meidät jopa käyttäytymään kuin superihmiset? Musiikkihan saa tunnetusti myös vanhat tunteet pintaan tilanteissa jossa ne eivät muuten tulisi esille. Tieteellä on tähän vastaus.

Musiikki itseasiassa aktivoi aivoissamme palkitsemissysteemin. Eli käytännössä musiikki vapauttaa dopamiimia kehoomme, sitä aivojen omaa mielihyvähuumetta. Ja mikä parasta, ilman krapulaa. Sama vaikutus on muuten myös ruoalla ja seksillä. Eli treenimusiikki vapauttaa suuren määrän hyvää mieltä ja onnistumisen tunnetta ja vieä isona annoksena kehoomme.

Musiikki on paljon muutekin kuin vain treenimusiikkia, sillä musiikki toimii muuten myös lääkkeenä. Se saa meidät rauhoittumaan, nukahtamaan, unohtamaan ja muistamaan.

Treenimusiikki salille

Sitten se tärkein, eli treenimusiikki lista salille. Näilllä biiseillä saat takuuvarmasti treenifiiliksen kattoon ja tulokset hipomaan kattoa. Aloitetaan ensin Rap musiikilla.

Fort Minor – Remember the name

Biisissä on juuri oikea fiilis treenaamiseen. ”Mä pystyn mihin vaan. Älä unohda mun nimeä”.

Kanye West – Stronger

Kanye West ei esittelyjä kaipaa, eikä tämäkään biisi, joka aikoinaan soi paljon radiossa. Johan sen nimikin kertoo, miksi tämä biisi päätyi listalle. Stronger=Vahvemmin.

Kanye West – Power

Laitetaan perään vielä yksi Kanyen biisi. Biisissä on hyvä viba, joka sopii hyvin varsinkin jos on aikeissa nostaa isoa rautaa.

Eminem – Till I collapse

No pain, no gain. Tai ainakin siihen asti kun taju lähtee! Jos tänään on luvassa kovan luokan treeniä, jossa hiki virtaa ja lihakset saavat kyytiä, on Eminemin Till I Collapse mainio treenibiisi.

Cypress Hill – Superstar

Listallemme pääsee myös tämä ysäri räpin klassikko Cypress Hilliltä. Tätä biisiä kuunnellessaan ei voi ajatella olevansa mitään muuta kuin salin omistaja.(Parempi kuitenkin ettet kerro tätä salin oikealle omistajalle).

50 Cent – Get up

Jos mielesi tekee jäädä salin lattialle makaamaan, ei onnistu. Ylös siitä, sanoo 50 Cent!

Ace Hood – Hustle Hard

Ace Hoodilta äijäbiisi salille, sopii myös naisille. Tällä biisillä virittäydyt oikeaan tunnelmaan talkit käsissä!

Lupe Fiasco – The show goes on

Räp listan viimeiseksi The show goes on Lupe Fiascolta. Tähän biisiin on hyvä päättää treeni ja painella suihkuun voittajan fiiliksillä.

Treenimusiikki rock ja metalli

Sitten siirrytään rokkiosastolle. Tälle treenimusiikki listalle päätettiin laittaa niin rokkia kuin metallia sekaisin genreistä välittämättä, sillä tässä kohtaa kaikkia yhdistää vain yksi genre – kuntoilu!

AC/DC – Back in Black

Mitäpä olisi treenaaminen ilman AC/DCn tuomaa adrenaliini ja dopamiiniannosta. Itse bändi ei esittelyjä kaipaa. Ei muuta kun volat kaakkoon ja rautaa tankoon!

Queen – Fat Bottom Girls

Queen on erityisen tunnettu motivaatiomusiikistaan ja tässä yksi helmi bändiltä.

Five Finger Death Punch – Bad company

Sitten vähän metallimpaa osastoa. biisin kulun perusteella biisi sopii täydellisesti intervall tyyliseen harjoitteluun. Kappaleessa kevyempiä osioita joita seuraa messevä kertsi bassorumpujen jytkeessä. Mutta muistathan ettet ole huono seuraa salilla!

Disturbed – Down with the Sickness

Disturbedin agressiivinen klassikkobiisi nostaa salifiiliksen kattoon. Ilman tätä biisiä ei voi treenata!

Slipknot – Psychosocial

Ei metallilistaa ilman Slipknotia.

Thaurorod – Warrior´s Heart

Suomen metalliskene on vähintään yhtä värikäs kuin muunkin maailman ja Thaurorod ansaitseekin paikkansa treenimusiikki listalla ehdottomasti! Jos kaipaat vauhdittajaa, on tämä biisi ehdoton valinta!

Godsmack – Crying like a Bitch

Mitä siinä itket? Nouse ylös ja rautaa tankoon. Sä pystyt siihen!

Korn – Undone

Kuten jo biisin alkukin sen sanoo ”Keep going on!”. Eli älä luovuta!

Mudvayne – Dig

Biisin tempo vetää mennessään ja agressiivinen mentaliteetti saa menemään vaikka läpi harmaan kiven!

Redneck Rampage – Gravity

Tähän biisiin on hyvä lopetella onnistunut treeni ja vetää vaikka kevyt jäähdyttelysoutu Redneck Rampagen tahdissa ja tuntea, kuinka maan vetovoima vetää taas puoleensa.

Treenimusiikki – Trance

Koska kaikki ei kuuntele rokkia tai räppiä niin tehtiin myös kokoelma parhaista trance biiseistä treenaamiseen, tai itseasiassa annettiin muiden tehdä se ja me mainostamme näitä kokoelmia. Trance sopii erityisen hyvin treenaamiseen silloin, kun kaipaa ultimaattista keskittymistä, mutta ei agressiivisella tavalla. Trance on siis loistava vaihtoehto esim. aerobiseen liikuntaan tai ihan vaikka lenkille, jossa haluaa antaa mielen leijailla ja kehon tehdä kaiken työn.

36 minuutin kokoelma

Tunnin kokoelma

1h 45min kokelma

EDM kokoelma

Treenimusiikki Spotifyssa

Koska musiikki siirtyy enemmän Spotifyyn, kaivoimme muutaman sopivan treenimusiikki listan myös sieltä. Tässä listallemme päätyneet soittolistat:

 

Mikä on sun suosikkisi näistä? Kerro kommenteissa!

Kasinot
LVBet

100% 200€ +50x

ComeOn

200x + livekasinolle 5€ pelirahaa

Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x