Nettivalmennukset sekä naisille että miehille ovat yhä suositumpia ja niistä on monenlaisia kokemuksia. Asiakkaan kannata se on hyvä asia, sillä totta kai kilpailu lisää vaihtoehtoja ja useimmiten parantaa myös palveluiden laatua. Ikävä kyllä nettivalmennuksissa on myös ongelmansa eikä laatu välttämättä ole parantunut muilta osin kuin markkinoinnin. Lisäksi kilpailu on tuonut eri vaihtoehtoja joista valita, mutta perusongelma on yhä se sama. Yksilöllinen kartoitus ei useimmiten ole riittävällä tasolla eikä näin ollen treenit ole henkilökohtaisesti räätälöity. Toki tavoitteiden mukaan löytyy eri treenejä ja jos niiden avulla parantaa omaa motivaatiotaan niin on nettivalmennuksilla varmasti paikkansa. Paketteja on erilaisia riippuen siitä onko mies, nainen ja mitkä ovat tavoitteet. Oma pakettinsa on usein esimerkiksi laihdutus.
Tuoko nettivalmennus vai PT parempia kokemuksia?
Molemmilla on varmasti paikkansa, mutta totta kai personal trainer (PT) on parhaillaan aivan eri tasolla. Ongelma on kuitenkin siinä, että kaikki personal trainerit eivät toimi hyvin. Mikäli liikeratoja, tekniikkaa, ongelmakohtia, tavoitteita, lähtökohtaa, voimatasoa, liikkuvuutta ja monia muita asioita ei kartoiteta voi lopputulos olla, että asiakas maksaa PT-palvelusta, mutta saa kuitenkin itselleen perusohjelman. Ohjelman jota ei ole suunniteltu ongelmakohtien parantamiseksi tai muilta osin tarpeeksi henkilökohtaisesti.
Moni luulee, että tietää ongelmansa ja treenaa puhtaasti, hyvällä tekniikalla. Tämä ei kuitenkaan läheskään aina tilanne ole, mutta jos on niin nettivalmennus voi olla hyvä valinta. Kun taas treeneistä on aikaa, ollaan istuttu paljon, jumeja riittää ja liikkuvuus ei ole hyvällä tasolla voi henkilökohtainen PT parhaillaan olla ylivoimainen valinta. Silloin keskitytään paljon muuhunkin kuin vain lihaksen kasvatukseen. Käydään läpi tavoitteita, ongelmakohtia ja valitaan lihaksen kehittämiseen liikkeitä, jotka myös samalla tukevat muuta kehitystä, tasapainoa ja liikkuvuutta.
Toimituksen suositus ”perustallaajalle” on lähtökohtaisesti henkilökohtainen personal trainer. PT lisää myös treeneihin tehoa, joten jos ei treenikaveria ole salilla niin ”maksettu kaveri” voi opettaa aivan eri tason treenit. Moni luulee treenaavansa kovaa, mutta useimmiten tehoja voi vielä lisätä huomattavasti.
Mikäli haluaa edullisemman vaihtoehdon, on nettivalmennus ylivoimainen. Voi sanoa, että optimaalista olisi, jos nettivalmennus aloitettaisiin aina henkilökohtaisella tapaamisella. Sitä vaihtoehtoa ei kuitenkaan kovinkaan usein ole tarjolla. Se mitä nettivalmennus tuo asiakkaalle on yleensä laadukas ohjelma, joka voi tuoda lisää motivaatiota joka on loppupeleissä kuitenkin treenien kannalta kaikesta tärkeintä.
Yksi vaihtoehto on myös personal trainer esimerkiksi kolme kuukautta, jonka jälkeen osaa mahdollisesti valita itselleen sopivan nettivalmennuksen. Parhaillaan yhdessä nettivalmentajan kanssa voi sitten ohjelmaa hioa vielä omiin tarpeisiin. Nettivalmentajat ovat usein tunnettuja persoonia, joiden fyysinen olemus kertoo siitä, että salilla on käyty ja tulosta on tullut. Se luo varmasti uskottavuutta varsinkin kun kyseessä on puhdas urheilja.
Nettivalmennus kokemuksia
Miten valita oikea nettivalmennus? Siihen olisi tarkoitus saada lukijoiltamme vastaus alempana. Tässä kuitenkin muutama vaihtoehto palveluista, joita netistä löytyy:
- LIFW (Lean In Five Weeks). Palvelun johtava henkilö Tomi Kokko on alalla yhä tunnetumpi persoona. Hän jakaa varmasti mielipiteet, sillä kaikki hänen opit varsinkaan ruokavalioon liittyen eivät ole tieteen kanssa samaa mieltä. Esimerkiksi maitotuotteita vältetään. Idea onkin rikkoa yleisiä olettamuksia. Pääosin syödään kuitenkin erittäin järkevästi ja puhtaasti. Hifistelyä on ehkä toisinaan turhan paljon, josta tulee helposti hyvinkin kallista. Nykyajan superfoodit ovat kovaa bisnestä. Tomi Kokko ei vaikuta aivan perinteiseltä suomalaiselta, vaan mukana on monen mielestä ylipositiivista hehkutusta. Toisaalta miksi ei saisi uskoa projektiinsa, unelmiinsa ja olla ylpeä saavutuksistaan? Kukaan ei ole kaikkien mieleen, mutta on aivan varmaa, että Tomi Kokko inspiroi monia. Sen voinee sanoa, että LIWF:n Tomi Kokko on tehnyt hienoa bisnestä, auttanut monia ja hän ansaitsee varmasti monelta ison kiitoksen.
- Trainer24. Palvelu on kuvattu selkeästi ja valinnat ovat helppoja, kunhan omat tavoitteet ovat selvillä. Haluatko pudottaa painoa reippaasti, parantaa elämäntapojasi ja päästä kuntoon vai panostaa kunnolla lihasten kasvatukseen? Valmennustiimi on tunnettu. Esimerkiksi Nora Vuorio tunnettaan parhaiten bikini fitness valmentajana ja Markus Heikkinen on kokenut kehonrakentaja, joka on menestynyt Suomen tasolla erittäin hyvin. Julkkishenkilönä mukana on Musta Barbaari. Hän on myös kehonrakentaja. Kattavampi esittely palvelusta.
- Eveliina Tistelgren. Tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja nettivalmennukseen. Eveliina on liikunnanohjaaja (AMK) ja hän on voittanut mm. IFBB Fitness Suomenmestaruuden.
- Fitfarm. Jutta ja Bull. Yksi tunnetuimmista palveluista ja taustalla on varmasti asiantuntemusta, mikäli haluaa isot lihakset!
- Tikis. Nuorekas ja valmis konsepti. Mikäli valmiit ohjelmat ja videot tuovat motivaatiota voi palvelu olla sinua varten. Perusongelma lienee Tikissäkin, eli yksilöä ei huomioida tarpeeksi. Se onkin vaikeaa nettivalmennuksissa, mutta jollain tasolla se pitäisi kuitenkin toteuttaa silloinkin, kun ei unelmatilanteeseen päästä jossa tavataan asiakas vähintäänkin alkuvaiheessa.
- 24 Fitness Online. Valmentajina toimivat Marko Heikkinen, Marjo Krishi, Jerry Ossi ja Janne Nieminen.
- PTVGYM. PT Vatasen nettivalmennukset ovat valmiita treeniohjelmia kuten ”Get Huge 2”. Myös muita paketteja on tarjolla sekä PT Vatasen henkilökohtaista palvelua.
- Penkkipunnerrus nettivalmennus. Valmentajana toimivat Jari Leskinen ja Jukka Nyyssölä. Molemmat voittivat vuonna 2016 SM-kultaa omissa sarjoissaan.
- Lifted Lifestyle. Valmentajina toimivat Taneli Rantala, Jukka Joutsiniemi, Antti Jokela ja Elsa Franck.
- Fitness akatemia. Kaikki valmista, mutta ei taideta yksilöä huomioida millään tasolla.
- MTpersonaltarining. Moneen muuhun palveluun verrattaessa ovat meriitit ja henkilökohtaiset meriitit melko laihat. Toki kyseessä voivat olla hyvä valmentajat, mutta kyseessä ei varmastikaan ole alan suosituin palvelu.
- Sulamo. Sulamo ei oikeastaan listaan kuuluisi, mutta mainitaan se kuitenkin. Kyseessä on ”laihdu ilman liikuntaa” palvelu, jota ei oikein voi suositella sellaisenaan. Ehdottomasti on terveellisempää laihtua liikkumalla – ruokavaliota unohtamatta.
- Nadia Ammouri. Nettivalmennus josta on kuulunut paljon hyviä kokemuksia, mutta ei toki sovellu kaikille. Kohderyhmänä ei todellakaan ole bodarit vaan enemmänkin ”tavallisen” elämän ja arjen sankarit. Tähän ryhmään kuuluvat mm. äidit ja kotona treenaavat. Suurin osa asiakkaista lienee naisia. Ohjelman tilanneet saavat tukea mm. Whatsapp ryhmän kautta. Kun haluat realistisen ohjelman, joka sopii jokaisen arkeen voi Nadian nettivalmennus olla juuri se mitä etsit. Lisätietoja sivulla Nadia Ammouri.
Mistä ohjelmista saa parhaita nettivalmennus kokemuksia, mitä muut suosittelevat ja mitä on tarjolla? Tähän osioon toivomme lukijoilta mahdollisimman paljon palautetta. Arvosanan lisäksi toivomme, että jaksatte perustella vähintään muutamalla lauseella mielipiteenne. Tarkistamme jokaisen julkaisun, joten toivomme, että huonoakaan palvelua ei haukuta epäasiallisesti, jotta voimme julkaista jokaisen mielipiteen.
Kerro alempana omat kokemuksesi tai lue muiden kokemuksia nettivalmennuksista.
Hyvä ja puolueeton kirjoitus!
Olen Fitness Akatemian perustaja ja voisin mainita tässä sen, että Fitness Akatemiassa olen pyrkinyt huomioimaan yksilön tavoitteet kolmella tavalla.
1. Suunnitelmia on kymmenkunta (tällä hetkellä), eri lähtötasojen ja tavoitteiden mukaan. Eli en tarjoa yhtä treeniä joka sopisi kaikille, vaan useita erilaisia, joista asiakas löytää melko lähelle itselleen sopivan.
2. Vastaan kurssilaisten kysymyksiin treeniin, liikkeisiin, tavoitteisiin ja ruokavalioon liittyen kurssialustassa ja sähköpostitse, se tuo henkilökohtaisen valmennuksen piirteitä treeniin.
3. Valmiita ruokavalioita on useita eri kalorimäärille, eli jokainen löytää omaan aktiivisuuteen ja kokoonsa sopivan.
Yt,
Aleksi Hentilä / Fitness Akatemia