Terveellinen pasta

Pasta, tuo herkullinen viljasta valmistettu ruokalaji, jonka voi yhdistää käytännössä mihin vaan. Sen kanssa voi syödä erilaisia lihoja, esimerkiksi kanaa, kalaa, mereneläviä, nautaa, lammasta tai härkää. Kastikkeeksikin sopii käytännössä mikä vain, mutta useimmiten pasta marinoidaan tomaatilla tai pestolla esimerkiksi Etelä-Euroopan maissa. Myös kerma on yleinen ja sitä käytetäänkin myös paljon erityisesti Suomessa.

Mutta, voiko pasta olla terveellinen? Pastan epäterveellisyyshän johtuu siitä, että se tehdään valitettavan usein niin sanotuista höttöviljoista, eli pitkälle käsitellystä vehnästä jonka ravintoarvot ovat käytännössä nollassa. Ennen vanhaan tällaisen viljan syöminen olikin ns. hyväksi, sillä ihmiset tekivät pitkää päivää pellolla ja energiaa kului paljon. Tosin höttöviljat itsessään ovat täysin uusi ilmiö, joka on tullut markkinoille vasta ruoan teollistumisen myötä. Nykyisin ihmiset liikkuvat murto-osan siitä, mitä vielä pari sukupolvea sitten liikuttiin, joten energian tarvekin on paljon pienempi.

Mitä on terveellinen pasta?

Terveellisen pastan voi valmistaa toisenlaisista viljoista, esimerkiksi täysjyväviljoista. Täysjyväpasta tarkoittaa sitä, että jyvästä ei ole hiottu suurinta osaa pois, kuten esimerkiksi tavallisen valkoisen viljan kohdalla on tehty. Täysjyväpasta eroaa koostumukseltaan ja maultaan täysin, sillä se on usein paljon kiinteämpää ja sitkeämpää kuin tavallinen pasta. Näiden ominaisuuksien myötä se on myös paljon täyttävämpää.

Täysjyväpastan terveellisyys

Täysjyväpastan tekee terveelliseksi se, että siinä on paljon paremmat ravintoarvot eli pitää sisällään paljon muutakin kuin pelkkää energiaa. Tavanomaisesti täysjyväpastasta 100 grammaa kohti löytyy mm:

  • 14 grammaa proteiinia
  • 5,8 grammaa kuituja
  • Hitaasti imeytyviä hiilareita 65 grammaa
  • Energiaa noin 360 kaloria

Tämän lisäksi täysjyväpastasta löytyy monenlaisia vitamiineja, mm. A-, E- ja K- vitamiineja. Myös rautaa jodia, sinkkiä sekä fosforia löytyy. Kun katsotaan ylläolevaa listaa, voidaan todeta, että terveellinen pasta vaihtoehto on olemassa. Esimerkiksi tavallisesta pastasta proteiinia 100 grammaa kohti löytyy vain noin 5,7 grammmaa, eli yli puolet vähemmän.

Gluteeniton pasta

Myös gluteenittomuus on yleistynyt viimeaikoina. Tarkemmin sanottuna gluteeniyliherkkyys. Tämä on hieman eri asia kuin varsinainen keliakia. Monet tahot ovatkin jo myöntäneet gluteeniyliherkkyyden olemassaolon kun taas jotkut väittävät sen olevan vain joko korvien välissä tai yliherkkyyttä ainoastaan käsitellyillle viljoille. On myös niitä, jotka syövät gluteenittomia tuotteita, koska se on päivän trendi. Niin tai näin, ei vehnän välttely ole haitaksi. Usein sanotaankin, ehkä hieman virheellisesti, että gluteeniton pasta on terveellinen pasta. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, sillä gluteenitontakin pastaa voidaan tehdä erilaista viljoista.

Jos gluteeniton pasta tehdään tavallisesta valkoisesta vehnästä, josta gluteeni on poistettu, ei sitä voi pitää kovin terveellisenä pastana.

Jos se tehdään esimerkiksi valkoisesta riisistä tai tavallisista maissijauhoista, ei tässäkään tapauksessa gluteeniton pasta ole kovin terveellinen pasta.

Mutta, jos haluaa, että gluteeniton pasta on terveellinen, voi käyttää tummasta riisistä tehtyä pastaa. Siinä on jo paljon paremmat ravintoarvot kuin ensin mainituissa. Tummasta riisistä tehdyssä pastassa on yleensä noin 10 grammaa proteiinia.

Luomu pasta, terveellinen pasta?

Yleisestikin voidaan sanoa, että jos syö luomua, on se hieman terveellisempää. Jos pastassa käytetty vilja on luomua, se tarkoittaa sitä, että sitä ei ole esimerkiksi geenimanipuloitu tai sen kasvattamisessa ei ole käytetty myrkkyjä, joita ei hyväksytä luomuviljelemisessä. Automaattisestihan luomu ei tee pastasta tai erityisesti vehnästä mitenkään terveellistä. Luomuvehnää ei tosin lannoiteta, joten siitä löytyy hieman enemmän elimistölle tarpeellista seleeniä.

Terveellinen pasta resepti

Sitten pääsemme siihen tärkeimpään, eli syömiseen. Tätä artikkelia lukeva varmasti päätyi tänne, koska haluaa syödä terveellistä pastaa. Kuten jo olemme todenneet, pastan voi tehdä hyvinkin terveellisesti ja tässä on meidän kehittämämme terveellinen pasta resepti. Määrät ovat suuntaa antavia ja niitä voi lisätä sitä mukaa kun on enemmän syöjiä.

  • 50 grammaa luomupastaa, joka on valmistettu täysjyvädurum vehnäjauhoista tai tummasta riisistä
  • 50 grammaa kanan rintafileitä
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 10 grammaa vähärasvaista juustoraastetta
  • 1 purkki luomu tomaattikastiketta
  • Mausteita, esim. Pippuri, oregano jne. Voi lisätä oman maun mukaan.

Ohjeet:

Laita pasta kiehuvaan veteen ja anna sen kiehua yhteensä noin 8 minuutin ajan. Tällöin pasta on ns. Al dente, eli ei liian löysää ja siinä on jotain purtavaakin.

Pilko kana suikaleiksi, mikäli se ei jo ole ja ruskista se pannulla. Jos haluat, että kana kypsyy, mutta ei kuivu, ruskista kanan suikaleita niin, että kun suikaleet ovat valkoisia joka puolelta, mutta vielä punaisia sisältä, heitä tomaattikastike sekaan. Laita samalla myös pilkottu sipuli, mausteet sekä valkosipuli sekaan. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Tsekkaa paksusta kananpalasta, että kana on kypsynyt sisältä. Kun näin on, niin kastike on valmis.

Itse pastahan oli valmis jo hieman aiemmin, eli valuta pastasta vedet pois ja huuhtele. Jos teet gluteenittomasta pastasta ruoan, niin älä huuhtele, sillä se muuttaa pastan kovaksi.

Ripottele valmiin pasta-annoksen päälle juustoraastetta tuomaan makua.

Tadaa, sinulla on valmis, terveellinen pasta edessäsi. Ei se edelleenkään vihannespussi ole, mutta tässä tapauksessa itse pasta vaihdettu terveellisempään, sekä punainen liha on vaihdettu  kanaan ja  käytimme myös mahdollisimman paljon luomutuotteita. Näin saadaan aikaan mahdollismman terveellinen, erittäin herkullinen pasta josta meillä toimituksessa ainakin kaikki pastan ystävät tykkäsivät.

Yhteenveto

Yhteenvetona voitaneen sanoa, että kun pastan tekee näistä hieman paremmista aineksista, eikä osta sitä ihan halvinta, saadaan aikaan ihan hyvä ja terveellinen pasta. Myös nämä terveellisemmät versiot ovat lompakolle vielä suhteellisen huokeita ja hinnassaan jäävät edelleen alle monien tuotteiden tai ruokien. On myös ymmärrettävää, että aina ei pysty ostamaan kaikkea luomua ynnä muuta, mutta jo sillä, että yhden ainesosan vaihtaa terveellisempään, on jo paljon hyviä vaikutuksia sinun terveydellesi.

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €