Saksanpähkinän terveellisyys, ravintosisältö&resepti

Kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää saksanpähkinän terveellisyydestä. Artikkelissa myös ravintosisältä sekä resepti

Saksanpähkinä, tuo erehdyttävästi aivoja muistuttava pähkinä, jonka englanninkielinen nimi (walnut), ei millään tavalla liity Saksaan, on tällä kertaa pääosassa artikkelissamme, jossa punnitaan sen terveellisyys, katsotaan ravintosisältö ja lopuksi artikkelista löytyy myös resepti. Itseasiassa Englannissa sitä kutsutaan joskus jopa englannin pähkinäksi ja ja latinaksi sitä kutsuttiin Gallian pähkinäksi. Kiinassa sitä taas kutsutaan HU:n persikaksi, jolla viitataan muinais-Kiinassa vaikuttaneisiin barbaareihin. Eli nimi vaihtelee käytännössä alueesta riippuen. Miksi näin, sillä eihän näin muiden pähkinöiden kohdalla ole, on tällä hetkellä mysteeri. Vastaus saattaa piillä siinä, että se on ollut vaikuttava ja näyttävä puu eri puolilla maailmaa ja se on nimetty erikseen alueella asuvien ihmisten toimesta.

Saksanpähkinä

Saksanpähkinähän kasvaa puussa, joka kasvaa jopa 20-metriseksi, eli kyseessä ei ole ihan mikään pikkupensas. Pähkinä itsessään on siis hedelmän kivi. Se esiintyy lähes kaikkialla maailmassa. Euroopassa sitä näkyy mm. Balkanilla ja sitä tavataan myös Kaakkois-Aasiassa. Tiesitkö, että saksanpähkinän kuoriosaa käytetään väriaineena, joten niiden kerääminen voi siis värjätä myös kädet. Saksanpähkinää ei tavata pohjoisilla leveysasteilla luontaisesti, eli näin ollen sitä ei siis esiinny myöskään Suomessa. Siitäkin huolimatta se on suurta herkkua monille suomalaisille. Tämä on muuten erittäin harmillista, sillä jo Suomenlahden toisella puolella Virossa saksanpähkinään voi jo törmätä luonnossa. Ehkäpä siis tulevaisuudessa ainakin etelärannikolla tämä puu saattaa jo kasvaakin. Missään tapauksessa ei ole ainakaan tällä hetkellä vaaraa siitä, että tämä pähkinäherkku katoaisi pöydistämme, sillä se on tällä hetkellä luokiteltu erittäin elinvoimaiseksi. Tällä hetkellä maailman laajin saksanpähkinä metsä löytyy muuten Kirgistanista

Saksanpähkinän käyttötarkoitukset eivät kuitenkaan lopu pelkästään ruokalautaselle, sillä itse puuta käytetään myös huonekaluteollisuudessa sekä muotoilussa. Sen öljyä käytetään myös maalaamisessa, tai ainakin käytettiin, sillä se oli suosituimmillaan renesanssiaikaan.

Saksanpähkinän terveellisyys

Heti alkuun voidaan todeta, että saksanpähkinän terveellisyys on kiistaton, mutta katsotaanpa hieman lähemmin, minkälaisia terveysvaikutuksia sillä sanotaan olevan. Voidaan myös todeta, että sitä terveellisempi, mitä luonnollisemmassa muodossa se syödään. Eli jos pähkinä on vuorattu esimerkiksi jauhoilla ja mausteilla sekä sokerilla, se saa seurakseen vain epäterveellisiä seuralaisia. Ja tietenkin jos pähkinä on luomuna, niin parempi. Ylipäätään kannattaa muistaa yrittää syödä ruokansa mahdollisimman puhtaana, ei se ehkä ole yhtä maukasta kuin esimerkiksi BBQ-chili mausteissa, mutta loppupeleissä kroppa kuitenkin kiittää. Todetaan myös se, että mikäli olet allerginen pähkinöille, emme voi suositella saksanpähkinöiden syömistä, sillä se voi aiheuttaa jopa hengenvaarallisen allergisen reaktion.

Mutta, ne ketkä voivat syödä saksanpähkinöitä, voivat hyötyä niistä seuraavalla tavalla:

Ne sisältävät L-arginiinia, joka on hyödyksi esimerkiksi sydämen terveydelle. Mutta jos taas sairastat esimerkiksi herpestä, on liiallinen L-arginiini haitaksi. Saksanpähkinöissä on myös hyviä omega-3 rasvoja, jotka voivat estää esimerkiksi verentukosten syntymisen. Ja mikä uskomattominta, tutkimusten mukaan vain 4 saksanpähkinä päivässä saattaa riittää terveyshyötyjen saavuttamiseen.

Saksanpähkinät ovat myös syöpää aiheuttavien vapaiden radikaalien tuho, sillä ne sisältävät paljon antidoksiantteja, tarkemmin sanottuna folyfenoleja. Näiden sanotaan olevan niitä kaikista tehokkaimpia vapaiden radikaalien tuhoajia.

Miehet huomio! Saksanpähkinät edistävät tutkitusti mieskuntoa, eli niiden sanotaan parantavan esimerkiksi spermanlaatua sekä erektiota. 75 grammaa päivässä riittää tutkimusten mukaan tähän.

Tutkimusten mukaan saksanpähkinöistä saattaa olla apua myös diabeetikoille. Tällä tarkoitetaan kakkostyypiä sairastavia.

Niiden yhdisteet myös edistävät aivojen terveyttä. Aivojen terveyttä edistää pähkinöissä olevat E-vitamiinit, melatoniini,omega-3:t ja antidoksiantit.

Ne saattavat myös estää eturauhas- ja rintasyöpien kehittymistä, sillä hiirillä, jotka söivät saksanpähkinöitä 18 viikon ajan oli huomattavasti pienemmät kasvaimet verrattuna niihin, jotka eivät syöneet.

Myös näitä kaikkia saksanpähkinät pitävät sisällään:

Kupari ja biotiini.

Myös saksanpähkinän kuoren voi syödä. Huolimatta sen kitkerästä mausta, se on silti täysin syömäkelpoista ja lähes kaikki sen sisältämät antidoksiantit ovatkin juuri tässä kuoressa.

Saksanpähkinän ravintosisältö

Saksanpähkinän RavintosisältöVaikka pähkinät ovatkin terveellisiä, niissä on silti paljon kaloreita ja varsinkin rasvaa. Tämä koskee tietysti myös saksanpähkinöitä. Eli vaikka niitä voi hyvillä mielin syödä, niitä ei tule syödä liikaa. Hyvänä suosituksena voidaankin pitää siis noin kourallista päivässä. 100 grammaa saksanpähkinöitä sisältää:

  • 654 Kcal
  • 65,2g rasvaa
  • 13,7g hiilihydraatteja
  • 15,2g proteiinia

Mutta jos tietenkin vaihtoehtoina on esimerkiksi syödä karamelleja tai pähkinöitä lauantai iltana, on ehdottomasti parempi vaihtoehto valita pähkinät.

Resepti

Sitten se tärkein asia, nimittäin resepti. Sillä mitäpä millään ruoka-aineella tekee jos niitä ei valmista maittavaksi. Koska haluamme edistää terveellistä ruokaa, löydät alta terveellisen salaatin, jossa yksi raaka-aineista on saksanpähkinä. Tämä ei kuitenkaan ole ihan liiallisen terveä salaatti, joten maistunee myös tosimiehelle ja sopii myös kovaa treenaaville.

Saksanpähkinä-pekonijuustosalaatti

Tarvitset vain:

  • 200 grammaa juustoa oman valinnan mukaan
  • 2 desiä saksanpähkinöitä
  • 1 Rucola
  • Jäävuorisalaattia tai kiinankaalia
  • Kevyttä salaattikastiketta
  • 200g pekonia

Salaatti on todella helppo valmistaa, sillä sinun tarvitsee vain paistaa pekonit, silputa salaatti ja tämän jälkeen sekoittaa kaikki aineet yhteen. Nauti!

Yhteenveto

Saksanpähkinä on todella terveellinen pähkinä ja ehkä hieman yllättäenkin se taitaa olla ainoa pähkinä, jota ei näe kaupan hyllyillä sekoitettuna erilaisiin mausteseoksiin. Sitä useimmiten myydäänkin vain sellaisenaan.  Kuten ylläolevista terveysvaikutuksista voimme todetakin, on ehdottoman suositeltavaa syödä saksanpähkinöitä.

Onkin suositeltavaa syödä saksanpähkinät luomuna. Niitä voi tilata kotiovelle esimerkiksi:

 

 

 

 

Kasinot
Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.