Ruis on viljelykasvi, joka on erittäin tuttu meille suomalaisille. Kuten jokainen ruisleipää ulkomailla kaivannut tietää, suuressa osassa maailmaa kyseinen kasvi ei ole yhä merkittävässä roolissa kuin Pohjolassa. Vain noin 1,5 prosenttia vuosittain maailmassa viljellystä viljasta on ruista. Näistä suurin osa viljellään Saksassa, Puolassa ja Venäjällä, mutta myös esimerkiksi Suomessa on jonkin verran tuotantoa. Suomalaiset ovat myös sen verran suuria rukiin ystäviä, että tänne tuodaan vuosittain runsaasti ruista ulkomailta. Ruisleipää voidaan pitää jopa eräänlaisena Suomen kansallisruokana, vaikka ihan virallista sellaista asemaa sillä ei olekaan.

Rukiin viljely alkoi alun perin todennäköisesti nykyisen Turkin alueelta. Ensimmäiset löydökset kasvin viljelystä ovat noin vuodelta 6000 ennen ajanlaskun alkua, eli noin 8000 vuoden takaa. Ensimmäisiä todisteita rukiin siementen käytöstä ravintona on löytynyt Syyriasta, ja löydösten arvioidaan olevan noin 12 000 vuoden takaisia. Tuossa vaiheessa kyse on kuitenkin kaikesta päätellen ollut villin rukiin siementen keräilystä, ei vielä varsinaisesta maanviljelystä. Sieltä se pikkuhiljaa levisi kohti Euroopaa sukulaiskasviensa vehnän ja ohran kanssa. Ruis kestää paremmin kylmää kuin vehnä ja ohra, joten sitä päädyttiin viljelemään varsinkin pohjoisilla alueilla sekä vuoristo-olosuhteissa. Ruis ei ole niin tarkka myöskään maaperän hedelmällisyydestä, ja kuivuuttakin se kestää paremmin. Tästä syystä se on loistava viljelykasvi myös kylmässä Suomessa, ja täällä rukiista valmistetut tuotteet ovatkin suositumpia kuin missään muualla.

- Mainos -
Tarjoukseen

Suomessa ruista on viljelty jo ainakin 2500 vuotta sitten, varhaisemmat löydökset ovat peräisin tuolta ajalta. Ruis sopi Suomen tuolloisiin alkeellisiin olosuhteisiin hyvin. Sen puinti on helppoa lähes välineillä kuin välineillä, kasvi kestää kylmää ja siitä valmistettu leipä säilyy pitkään. Nykyisin Suomessa viljellään ruista hieman yli 100 000 tonnia vuosittain. Suomen rukiin kulutuksesta kaksi kolmasosaa katetaan kotimaisella viljelyllä, ja noin yksi kolmasosa tuodaan ulkomailta, pääasiassa Saksasta ja Puolasta. Suurin osa Suomessa viljeltävästä rukiista on syysruista, joka kylvetään syksyllä ja se talvehtii oraina. Ruista viljellään Suomessa vaihtelevasti vuosittain 20 000 – 32 000 hehtaarin välillä.

Ruista on aina pidetty Suomessa yleisesti ottaen terveellisenä ruokana, ja nykyaikana tämän väitteen tueksi on tullut myös jonkin verran tieteellistä näyttöä. Itä-Suomen yliopistossa on todettu ruisleivän syömisellä olevan merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi elimistön sokeriaineenvaihduntaan. Se pitää verensokerin tasaisena eikä aiheuta suuria piikkejä verensokerien vaihtelussa. Sen runsaskuituisuus tekee hyvää ruuansulatukselle ja suolistolle ylipäätään. Leipä sisältää lisäksi runsaasti B-ryhmän vitamiineja sekä folaatteja. Joillekin ruisleipä saattaa tuntua vaikeasti sulavalta. Itä-Suomen yliopiston tutkijan mukaan tätä suomalaisen ruokavalion perinteistä kulmakiveä ei kuitenkaan kannata jättää ruokavaliosta pois, jos suinkin mahdollista.

Ruisleivän terveellisyys

Rukiin hyvät vaikutukset verensokeri- ja insuliinitasapainoon havaittiin tutkimuksissa ensimmäistä kertaa jo 1990-luvulla. Ruisleipään liittyviä tutkimuksia on tehty paljon juuri Suomessa, olemmehan me kenties maailman suurin ruisleipämaakin. Suomalaiseen ruisleipään on tapana käyttää täysjyväruista, vaikka muitakin versioita löytyy. Täysjyvän terveellisyys on sekin noussut tapetille viime aikoina, ja sen nauttiminen onkin suositeltavaa jokaiselle monistakin syistä. Ruis ja ruisleipä sisältävät tyypillisesti runsaasti gluteenia, joten keliaakikoille ne eivät sovi.

Suomalaiset saavat noin 35% tarvittavista kuiduistaan juuri ruisleivästä, eli melkoisen osan tästä pakollisesta tarpeesta! Ruisleivän lisäksi rukiista valmistetut ruuat ovat melko harvassa. Ruispuuroa on syöty jonkin verran, mutta nykyaikana se on pitkälti korvautunut muista viljoista tehtävillä puuroilla. Rukiista on perinteisesti valmistettu myös erilaisia imellettyjä ja hapatettuja keittoja ynnä muita ruokia.

Myös nämä ovat nykyaikaisessa suomalaisessa ruokavaliossa jääneet unohduksiin, lukuunottamatta kaikkien tuntemaa pääsiäisherkku mämmiä. Mämmi onkin oikeastaan imellettyä ruispuuroa.

Viljatuotteet ja erityisesti ruisleipä ovat suomalaisille tärkeimpiä polyfenolien lähteitä. Polyfenoleiden terveysvaikutuksia on alettu kunnolla tutkia vasta aivan viime aikoina, vaikka niitä on pitkään yleisesti ottaen pidetty terveysvaikutuksiltaan positiivisina. Niiden oletetaan pienentävän riskiä sairastua erilaisiin syöpiin sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

Myös näiden terveysvaikutusten alkuperä ja syyt ovat selvinneet tarkemmin viime vuosina. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa olennaisiksi tekijöiksi on huomattu rukiin sisältämät maitohappo- ja suolistobakteerit. Kun taikinaa hapatetaan, edellä mainitut muokkaavat rukiin bioaktiivisia yhdisteitä. Nämä yhdisteet toimivat terveyttä edistävinä antioksidantteina. Ihmisen suoliston omat mikrobit muokkaavat yhdisteitä vielä sopivammaksi ihmisen käyttöön. Nämä havainnot ovat yksi pieni osa viime vuosina yhä vahvemmaksi tulleesta käsityksestä suolistomikrobien tärkeydestä koko ihmisen hyvinvoinnille. Ihminen voi huolehtia suolistomikrobiensa hyvinvoinnista syömällä oikeanlaista ruokaa, ja yksi näistä oikeanlaisista ruuista on ruis. Erittäin olennaista on myös turhien antibioottikuurien välttäminen.

Ruisleivän huonot puolet

Aivan kaikille ihmisille ruisleipä ei välttämättä sovi. Ruis sisältää fruktaania, joka on FODMAP-hiilihydraatti. Tästä syystä ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivän ei kannata syödä ruista. Ruisleivän hapatusprosessin aikana fruktaanipitoisuus pienenee, joten herkkävatsaisenkaan ei kannata ainakaan ruisleipää suoralta kädeltä tuomita. Keliaakikoidenkin kannattaa ruista välttää, sillä se sisältää runsaasti gluteenia. Perusterveelle ihmisille rukiissa tai siitä valmistettavasta ruisleivässä ei huonoja puolia ole.

Tätä suosittelimme:
Slotsin tarjoukseen