Puolukka terveyshyödyt, ravintosisältö & resepti

Puolukka, tuo suomalaisten metsien hieman aliarvostettukin marja. Se johtunee siitä, että se lienee ainoa ei-makea marja jonka takia se ei monen mielestä ole kovin hyvää. Huonommasta maineestaankin huolimatta, puolukan terveyshyödyt ovat kiistattomat. Artikkelin lopusta löytyy yllärinä vielä puolukasta tehty maukas resepti.

Mutta mitä puolukka sitten oikeastaan on?

PuolukkaSe kuuluu itseasiassa kanervakasvien heimoon ja on hyvin pienikokoinen pensas kasvaen ainoastaan korkeintaan 30 senttiseksi. Sitä tavataan ainoastaan pohjoisella pallonpuoliskolla ja esimerkiksi Suomenkin metsissä erittäin laajasti loppukesästä, pääasiassa syyskuussa. Tällöin hyvillä puolukka-apajilla on nähtävissä laajat meret puolukoita silminkantamattomasti. Vuosittain puolukkaa saattaa tulla jopa lähes 500 miljoonaa kiloa, mutta sitä poimitaan vain noin 100 miljoonaa kiloa. Eli noin 400 miljoonaa kiloa puolukoita jää joko eläimille tai mätänemään metsiin. Eli puolukoita ja marjastamista voitaisiin arvostaa paljon enemmän kuin tällä hetkellä tehdään.

Puolukan tunnistaa siitä, että se on pieni, kirkkaan punainen marja, joka kasvaa enintään noin 8 millin mittaiseksi ja maultaan se on kovin erilainen kuin esimerkiksi mustikka tai mansikka, sillä se on enemmänkin karvas ja hapan. Tästä syystä puolukka usein tarvitsee paljon sokeria kun sitä käytetään ruoissa. Sen varvut ovat siis korkeintaan 30 senttisiä ja mahdollisesti jopa hieman karvaisia. Puolukan varpuhan ei kuole talveksi mihinkään, eikä se pudota esimerkiksi lehtiä joka talvi vaan niidenkin elinikä on jopa 4 vuotta. Puolukka myös kukkii ja sen kukat ovat valkoisen värisiä. Joka kevät puolukka kasvattaa noin 10 uutta lehteä.

Puolukan nimi latinalainen lajinimi Vaccinium vitis-idaea juontaa juurensa Kreikkaan, sillä se tarkoittaa viininköynnöstä ja Idaea eli Idavuorella asuvaa. Kyseinen Idavuori sijaitsee Kreikassa, mutta nykyisin se tunnetaan nimellä Psiloreitis. Se, mistä suomalainen sana puolukka juontaa, ei ole tiedossa.

Kuten useille muillekkin kasveille, myös puolukalle tärkein pölyttäjä on mehiläinen. Maailmalta on raportoitu laajoja mehiläiskuolemia, joten jos sama trendi jatkuu myös Suomessa, on mahdollista, että myös puolukat katoavat metsistämme. Puolukka kasvinahan voi itseasiassa elää jopa 100-vuotiaaksi.

Puolukka on levinny lähes kaikkialle pohjoisella pallonpuoliskolla. Euroopassakin sitä löytyy Italiasta alkaen ja Pohjoismaihin asti sekä kaikkialta siltä väliltä. Sitä löytyy myös Pohjois-Amerikasta sekä Kiinasta ja jopa Japanista asti.

Puolukan terveyshyödyt

Toisin kuin esimerkiksi mustikka tai muut marjat, ei puolukka ole mitenkään erityisen vitamiinirikas, itseasiassa esimerkiksi c-vitamiinejakin siinä on vain noin 5 milligrammaa 100 grammaa kohti. Sen sijaan siinä on paljon erilaisia hiven- ja kivennäisaineita. Puolukassa on paljon seuraavia ravintoaineita:

  • Polyfenoliyhdisteitä
  • Mangaania
  • Flavonoideja
  • bioflaviineja

Esimerkiksi resveratrolilla, joka on yksi polyfenoliyhdiste, on mm- tulehduksia estävä vaikutus ja proantosyanidiini, joka on myös polyfenoliyhdiste, estää haitallisen aineiden joutumista esimerkiksi limakalvoille. Puolukka on myös tunnettu siitä, että se edistää esimerkiksi suolen toimintaa.

Puolukkaa tulisi kuitenkin syödä aika reilusti, nimittäin parikin desiä päivittäin jotta siitä saadaan irti kaikki terveyshyödyt. Toki kaikki terveellinen syöminen on eduksi, mutta tämän määrän sanotaan olevan vähimmäismäärä terveellisen elämän ylläpitämiseen. Hyviksi puoliksi voidaan myös lukea se, että puolukan kypsentäminen ei tuhoa sen terveyshyötyjä.

Puolukasta voidaan esimerkiksi voidaan valmistaa myös teetä, jota voidaan käyttää mm. reuman hoidossa. Sen sisältämä arbutiini auttaa myös virtsatietulehdusten hoidossa. Ylipäätään puolukka on kuin pohjoisen inkivääri, eli se toimii luonnollisena tulehdusten poistajana.

Sen sanotaan myös alentavan esimerkiksi kolesterolia sekä tasoittavan naisten sekä miesten estrogeenitasoja. Villeimmeissä ehdotuksissa puolukan sanotaan myös ehkäisevän syöpää sekä sydänsairauksia. Huhuiksi monet näistä jäävät siksi, että kunnollisia tutkimuksia ei vielä ole tehty. Toki voidaan yleisestikin olettaa, että terveellinen ruokavalio edistää terveyttä, joten on vaikea sanoa, onko juuri puolukalla itsellään ehkäiseviä vaikutuksia. Pääasiassa voidaankin todeta, että puolukka on kaikista paras vatsalle ja suolistolle, koska sillä saralla on tutkimuksia jo tehty.

Puolukan ravintosisältö

Puolukka on hyvin kevyttä syötävää ja sitä  voikin huoletta syödä vaikka 100 grammaa päivässä. Ainoa haittapuoli siinä on se, että harva pystyy syömään tätä hapanta marjaa laittamatta sokeria sekaan. Mutta jos haluaa hillitä sokerin käyttöä, voi makeutusaineena käyttää esimerkiksi hunajaa.

Puolukan ravintosisältö / 100g

  • 39 Kcal
  • 0,4g proteiinia
  • 6,8g hiilihydraatteja
  • 0,5g rasvaa

Puolukka resepti

Kuten lupasimme, laitamme tähän loppuun maistuvan reseptin johon sopii puolukka. Koska olemme terveellistä elämäntapaa julistava sivusto, on resepti myös terveellinen. Saanemme esitelle:

Puolukka – kookossmoothie

Puolukka Smoothie Resepti Tämä terveellinen smoothie on todella helppo valmistaa ja on todellista superfoodia, täynnä mitä erikoisimpia, mutta silti helposti saatavilla olevia ainesosia. Tämän valmistaminen olisi ollut hankalaa vielä 40 vuotta sitten, mutta nykyisin ainesosat ovat helposti saatavilla hyvinvarustetuista marketeista. Tarvitset vain:

  • 2 dl rahkaa tai kreikkalaista jogurttia
  • 5 dl vettä
  • 1.5 dl kookoshiutaleita
  • 200 g puolukoita
  • 2 teelusikallista luomuhunajaa
  • 1 tl tuoretta inkivääriä

Smoothie on todella helppo valmistaa. Kun olet kuorinut ja pilkkonut inkiväärin voit sekoittaa kaikki ainekset sekoittimeen ja sekoita niin kauan, kunnes kaikki aineet ovat sekoittuneet ja juoma on selkeästi smoothie. Voit myös antaa smoothien vetäytyä hetken kaapissa ennen tarjoilemista. Bon Appétit!

Yhteenveto

Puolukka ei ehkä ole ihan ansaitsemassaan asemassa, joka johtuu siitä, että se ei ole makea ja ihmiset janoavat makeaa, mutta siitäkin huolimatta puolukkaa kyllä nautitaan esimerkiksi suolaisten ruokien kanssa, vai voiko joku syödä esimerkiksi poronkäristystä ilman puolukkahilloa? Se ei myöskään ole täynnä vitamiineja kuin monet muut vitamiinit, mutta on sitäkin tärkeämpi vatsan ja suoliston terveydelle. Suosittelemme ehdottomasti puolukan syömistä eikä se ansaitse jäädä muiden marjojen varjoon, vaan ansaitsee ainoastaan erilaiset reseptit!

 

 

 

Kasinot
Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.