Porkkana, tuo oranssi juures joka löytyy suomalaisen lautaselta hyvinkin tiheästi on tällä kertaa juttumme pääosassa. Porkkanaa syödään hyvinkin paljon, alkaen jo koulusta jossa sitä syötetään usein ananaksen kanssa. Tai ainakin allekirjoittaneen lapsuuden koulussa näin tehtiin. Jos teillä oli erilailla, niin kirjoita siitä kommenteissa Suomessa porkkanaa syödään itseasiassa noin 9 kiloa henkeä kohden vuodessa. Tämä on erittäin paljon. . Kuinka monella syöjällä lopulta tulee mieleen tarkistaa porkkanan terveellisyys? Saati sitten ravintosisältö tai haitat. Sillä porkkanaahan ei sovi syödä liikaa. Ei hätää, sinun ei tarvitse heittää käsissäsi olevaa porkkanaa roskikseen. Haitat eivät kuitenkaan tule esiin ihan yhdestä porkkanasta. Haitoista lisää artikkelin lopussa.
Avataanpa ensin hieman kotoisen juureksemme taustoja. Porkkana on itseasiassa sarjakukkaiskasvi ja se on kuuluisa juuri(hehheh) sisältämästään A-vitamiinin esiasteesta beta karoteenista. Siitäkin huolimatta, että porkkana on suosittua Suomessa, se ei kuitenkaan ole täältä lähtöisin, vaan se on otettu alunperin Keski-Aasiassa ja Eurooppaan se saapui noin 1000 vuotta sitten. Porkkana kasvaa myös villissä muodossa ympäri Keski-Eurooppaa sekä Aasiaa, vähän kuin Suomessa tekee mm. mansikka. Valitettavasti Suomen peltojen laidoille ei ole pesiytynyt villi porkkanaa.
Normaaleissa oloissa porkkana on noin 30 senttinen, mutta maailman pisimmäksi kasvatettu porkkana oli itseasiassa 5.8 metrinen. Porkkanoiden kasvatuksesta on tullut yhtä suosittu harrastus kuin esimerkiksi amerikkalaisten kurpitsa kilpailuista. tosin ihmisten siirtyessä yhä enemmän kaupunkiin, nämä kilpailut lienee tulevat vain pienenemään.
Tiesitkö, että pikakasinot ovat nyt erittäin suosittuja, koska voitonmaksut tapahtuvat pankkitilille jopa 5-15 minuutissa? Vain aikuisille, ikäraja 18 vuotta. Pelaa maltilla.Tarjolla on myös erilaisia kasinobonuksia. Älä kuitenkaan koskaan pelaa rahoilla, joita sinulla ei ole varaa hävitä.
Porkkanan käyttö
Porkkana kasvattaa ympärilleen kuoren, joka on itseasiassa vähän kuin puun kuori, joka tulee kuoria pois ennen syömistä. Porkkanan voi syödä raakana, eikä sitä tarvitse keittää, mutta tämä on enemmän lienee makukysymys. Toiset tykkäävät keittää porkkanansa ja maustaa sen esimerkiksi hunajalla tai rakuunalla. Toiset taas kuorivat kiiressä porkkanan, pesevät sen ja pistävät poskeensa. Porkkana toimii erinomaisesti myös esimerkiksi sipsien korvikkeena, joita voi siis dipata erilaisiin dippeihin. Porkkanaa on kuultu käytettävän myös apuna tupakan lopettamisessa, sillä se antaa käsille muuta tekemistä tupakan pitelemisen sijaan. Porkkanan käyttö riippuu siis täysin käyttäjästä.
Porkkanan terveellisyys
Jos porkkana on jotain, niin terveellinen. Se sisältää paljon hyviä, keholle tarpeellisia ravintoaineita. Porkkanasta löydät mm. A-, B-, C- ja E-vitamiineja. Tämän lisäksi porkkanassa on paljon antidoksiantteja sekä mineraaleja. Uskallammekin melkein väittää että porkkana ja terveellisyys kulkevat käsi kädessä.
Ehkä tunnetuimpana terveysvaikutuksena sen sanotaan parantavan näkökykyä sen sisältämän A-vitamiinin takia. A-vitamiinihan taas tunnetusti on silmien vitamiini. Sillä on kuitenkin myös muita vaikutuksia kuin näön parantaminen, sillä kyseinen vitamiini on tärkeä esimerkiksi iholle sekä luille, vastustuskykyä unohtamatta.
A-vitamiini edistää myös suoliston terveyttä. Se nimittäin suojaa ja uudistaa suolistoa. Tästä johtuen porkkana onkin hyväksi niille, jotka kärsivät esimerkiksi närästyksestä. vatsahaavoista tai ummetuksesta.
Porkkana sisältää kollageenia, joka tunnetusti edistää ihon joustavuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että se pitää ihon nuorekkaana eli suomeksi sanottuna se estää ryppyjen syntymistä.
Porkkanan sanotaan olevan avuksi myös verenpainetaudin hoitamisessa, sillä se karetonoideja, jotka yhdessä kaliumin kanssa sääntelevät kehon verensokeritasoja.
Sen sisältämät luteiini, alfakaroteeni ja beetakaroteeni edistävät sydämen ja verisuonten terveyttä. Näiden sanotaan alentavan kolesterolia.
Porkkanastahan voi tehdä myös mehua, jolla silläkin sanotaan olevan terveysvaikutuksia. Porkkanamehu nimittäin poistaa limaa kurkusta ja poskionteloista, jolloin flunssaisuuden tunnetta voidaan vähentää tuntuvasti.
Porkkanan sanotaan auttavan myös keuhkoahtaumataudissa. Sen sanotaan vähentävän näitä oireita, mutta tähän väitteeseen kannattaa suhtautua varauksella.
Hyviä uutisia myös niille, jotka haaveilevat paremmasta hedelmällisyydestä, sillä säännöllisesti nautittu porkkanamehu saattaa nostaa hedelmällisyyttä.
Porkkana saattaa myös auttaa niitä, jotka kärsivät kovista kuukautiskivuista. Tämä johtuu sen sisältämästä fytoestrogeenista.
Vaikka kihomadot eivät enää olekaan kovin ajankohtainen ongelma suomalaisten keskuudessa, porkkanamehun sanotaan auttavan niihin. Sitä tulee nauttia lasillinen päivittäin viikon ajan.
Kuten yllä näemme, on porkkanan terveellisyys kiistatonta. Melkein voisi sanoa sen auttavan lähes kaikkeen, mutta totuushan on se, että ei ole mitään yhtä ihmeainetta, jolla kaikki ongelmat katoavat. Porkkana on hyvä ottaa osaksi terveellistä ruokavaliota ja kuten ylempänä kirjoitimme, niin porkkanalla voi korvata esimerkiksi sipsit. Tällöinhän porkkanalla on jo erittäin hyvät terveysvaikutukset.
Porkkanan haitat
Entäpä sitten porkkanan haitat? Onko niitä? Kyllähän niitä on. Nimittäin koska porkkana sisältää paljon beta-karoteenia, joka aiheuttaa oranssia väriä, voi myös runsaasti porkkanoita syövä muuttua oranssiksi. Se ei kuitenkaan ole vaarallinen ja sen saadakseen porkkanoita tulee syödä todella paljon, nimittäin vähintään desi päivässä kuukausien ajan. Se on myös täysin hoidettavissa jos siihe sattuu sairastumaan.
Tämä haitta ei varsinaisesti johdu porkkanoista itsestään, mutta joskus porkkanoihin on eksynyt esimerkiksi Y. pseudotuberculosis nimistä bakteeria, joka on aiheuttanut laajokakin epidemioita. Hyvällä hygienialla tästäkin selvitään, eli porkkanaa käsitellessä tulee olla kädet puhtaana ja ne tulee kuoria sekä pestä huolellisesti.
Porkkanan ravintosisältö
Porkkanahan on erittäin kevyttä syötävää, eikä sitä syömällä lihomaan pääse. Se ei kuitenkaan riitä päivittäiseksi ainoaksi ruoaksi, sillä siinä ei ole riittävästi ravintoaineita kattamaan päivittäisiä tarpeita. Porkkanan ravintosisältö näyttää seuraavanlaiselta 100 grammaa kohti:
- 33 Kcal
- 5,6g Hiilihydraatteja
- 0,2g Rasvaa
- 0,6g Proteiinia
Yhteenveto
Porkkana on erittäin terveellinen juures. Siitä ei kuitenkaan puhuta superfoodina, vaikka se sitä on. Suomalaiset ovat myös kovia syömään porkkanaa, eikä sen lopettamiselle olisikaan mitään syytä. Porkkanaan on myös hankala kyllästyä, sillä sitä voi syödä niin monessa eri muodossa, että jokainen varmasti löytää oman tapansa pitää porkkanoista. Sillä sanotaan olevan todella paljon erilaisia terveysvaikutuksia, joihin toki kannattaa aina suhtautua pienellä varauksella, mutta tietysti muistaa se, että sipseillä ja makeisilla ei ole minkäänlaisia terveysvaikutuksia.
Nettikasinot – 18+ | Pelaa maltilla.