Mustikan terveellisyys ja ravintosisältö

Tässä artikkelissa arvioidaan mustikan terveellisyys sekä sen ravintosisältö.

Mustikka on kaikkien tuntema kotoinen marja, josta jokaisella suomalaisella on varmasti kokemusta. Kyseessä on erittäin terveellinen marja, ja mustikan terveellisyys on esimerkiksi Suomessa totta kai tiedetty aina. Maailmalla mustikkaa on viime vuosina myyty superfoodina kovaan kilohintaan pienissä annospusseissa. Suomalaisen silmissä tämä voi näyttäytyä jopa huvittavana toimintana, voimmehan me täällä pohjoisessa kerätä kyseistä marjaa joka kesä metsistä niin paljon kuin ikinä jaksamme. Ja täysin ilmaiseksi.

Suomalaisessa perinteessä mustikka on tunnettu terveellisyytensä lisäksi vatsalääkkeenä, ja sitä onkin käytetty niin ummetuksen kuin ripulin hoitoon. Mustikoista ja niiden lehdistä on keitelty teetä flunssan ja virtsatietulehduksen nujertamiseksi.

Nykyaikana marjaa on tutkittu runsaasti, ja myös nykylääketiede on huomannut mustikasta todella olevan erilaisia terveyshyötyjä. Sen terveysvaikutukset perustuvat polyfenoleihin kuuluviin antosyaaneihin. Mustikat ja monet muutkin metsän marjat sisältävät näitä antosyaaneja paljon enemmän kuin vaikkapa toiselta puolelta maailmaa rahdatut hedelmät. Siinäpä siis jälleen yksi syy suosia kotimaista!

Mainos: Katso myös no deposit bonukset – voit voittaa pikku summia pelisivustoilla ilman talletusta. Kyseessä on toki mainoskikka ja pelisivustot toivovat, että talletat myöhemmin. Sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä. Pelisivustot K18. Pelaa maltilla.

Mustikan terveyshyödyt

Mustikalla tiedetään olevan monenlaisia tutkittuja terveyshyötyjä. Suomalaistutkimuksen mukaan sen muun muassa lieventää matala-asteista tulehdustilaa. Tuo matala-asteinen tulehdustila on omiaan aiheuttamaan ihmisissä esimerkiksi diabetesta ja sepelvaltimotauteja. Marjan siemenet sisältävät runsaasti Omega 3- ja Omega 6-rasvahappoja.

Tämän yleistä hyvinvointia aiheuttavan vaikutuksen lisäksi mustikoista on esimerkiksi seuraavia hyötyjä:

  1. Puhdistaa virtsateitä

Karpalon tavoin myös mustikka sisältää jotka pitävät virtsateiden bakteerikannat kunnossa torjumalla tehokkaasti kolikbakteereita. Tämä ehkäisee virtsatietulehdusta. Varsinkin usein virtsatietulehduksista kärsivien kannattaakin lisätä ruokavalioonsa runsaasti mustikkaa.

  1. Ennaltaehkäisee syöpää

Aiemmin mainitut antosyaani-nimiset antioksidantit ehkäisevät syöpää. Syömällä puoli kupillista mustikkaa päivässä voi todennäköisesti pienentää omaa syöpäriskiään selvästi.

  1. Tekee todella hyvää silmille

Monet tutkimukset osoittavat mustikasta olevan eniten hyötyä silmien terveydelle. Silmänpainetaudista kärsivät saattavat saada apua mustikasta. Arkisempi apu tulee mustikan tuomasta avusta toimistotyöläiselle. Se nimittäin auttaa vähentämään näyttöpäätteen tuijottamisen aiheuttamaa silmien väsymistä.

  1. Pitää aivot kunnossa

Mustikka pitää aivot vetreämmässä kunnossa, ja saattaa näin jopa fiksuntaa hieman. Mustikan flavonoidien on todettu vähentävän iän myötä seuraavaa muistin heikkenemistä. Joidenkin tutkimusten mukaan nämä samat flavonoidit voivat myös parantaa kognitiivisia kykyjä.

  1. Parantaa ruuansulatusta

Syömällä mustikoita tai juomalla mustikkamehua voi parantaa ruuansulatuksensa toimivuutta. Mustikka lisää ruuansulatukselle hyödyllisten bakteerien kuten probioottien määrää suolistossa. Nämä bakteerit pitävät koko ruuansulatusjärjestelmän paremmassa kunnossa.

  1. Apua diabetekseen

Diabeteksen esiasteesta kärsivien on todettu saavan mustikasta apua insuliiniherkkyytensä parantamiseen. Myös tämä etu johtuu antosyaaneista, joita mustikat sisältävät runsaasti.

Mustikan haitat

Mustikoiden nauttimisella ei ole todettu olevan minkäänlaisia haittoja, jos syöjä ei ole allerginen kyseiselle marjalle.

Mustikan ravintosisältö ja koostumus

Mustikan RavintosisältöKuten arvata saattaa, mustikka on melkoisen kevyttä syötävää. Proteiinitankkaukseen siitä ei ole, mutta kaikkea muuta hyödyllistä siitä löytyykin.

Mustikka sisältää seuraavia ravintoaineita:

    • Ravintokuitua
    • C-vitamiinia
    • K-vitamiinia
    • Karotenoideja
    • E-vitamiinia
    • Pienempiä määriä muita vitamiineja

Mustikan ravintosisältö per 100g:

  • 65 kilokaloria
  • 10 grammaa hiilihydraatteja
  • 1,1 grammaa rasvaa
  • 0,8 grammaa proteiinia

Mustikoiden poimiminen

Mustikoiden PoimiminenVaaleanpunaisia mustikankukkia voi bongailla metsässä jo heti alkukesästä. Marjojen kypsymisaika vaihtelee hieman kesäsäiden mukaan. Viileämpänä kesänä satoa korjataan myöhemmin kuin lämpimänä. Jos kukkavaiheessa koetaan pakkasöitä, saattaa se tehdä ikävää vuoden sadolle. Kun marja on lähtenyt kehittymään, eivät sitä kuitenkaan estä enää edes pakkaset.

Erittäin kuivana kesänä mustikat voivat jäädä tavallista pienemmiksi ja ryppyisemmiksi, mutta hyvin ne maistuvat silloinkin. Runsaiden sateiden kesinä mustikoidenkin rakenne voi olla vetisempi ja marja hajoaa käteen ottaessa helpommin. Kuivina kesinä marjastajan kannattaa suunnata soisemmille alueille kunnon saalista hamutessaan.

Suomessakaan mustikkasato ei voi kovin pahasti pilalle mennä, vaikka määrät vaihtelevatkin. Mustikkasadosta poimitaan vuosittain korkeintaan 10 prosenttia, joten 90 prosenttia jää metsään mätänemään sekä tietysti eläinten syötäväksi.

Ahkera marjasta kerääkin kesällä mustikoita koko vuoden tarpeiksi. Tämä tosin saattaa vaatia suuren arkkupakastimen omistamista. Pakastaminen on kätevä tapa nauttia mustikkasadosta ympäri vuoden, jos marjoja ei halua kaupan pakastealtaasta hakea. Pakastessa mustikan terveelliset ominaisuudet myös säilyvät paremmin verrattuna vaikka hilloamiseen tai säilömiseen.

Mustikoita voi nauttia perinteisen mustikkapiirakan lisäksi esimerkiksi jogurttien, rahkojen tai jäätelön kyytipoikana. Yksinkertaisen smoothien voi kyhätä heittämällä sekoittimeen mustikoita, banaania ja lurauksen maitoa tai kauramaitoa. Tätä voi tuunata edelleen esimerkiksi avokadolla, inkiväärillä tai muilla marjoilla. Vain mielikuvitus on rajana!

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €