Mangon terveellisyys, ravintoarvot, vitamiinit ja käyttö

Mango hedelmä, joka on suomalaisten ruokapöydässä vielä hieman tuntemattomampi, on tällä kertaa esittelyssämme. Onko Mangon terveellisyys tuulesta temmattua? Entäpä sen käyttö? Sopiiko se sellaisenaan vai esimerkiksi ruokien kanssa käytettynä?

Mangohan on itseasiassa luumarja, kuten esimerkiksi kirsikka ja persikka. Luumu usein tosin mielletään hedelmäksi, kuten esimerkiksi omena, mutta tosiasiassa ne eivät ole toistensa kanssa missään tekemisissä. Mango kasvaa yleensä korkeintaan noin 10 senttiä pitkäksi ja se on hieman munuaismainen muodoltaan. Se on myös erittäin kova, jotkut mieltävät sen tuntuvan kuin nahkalta. Tosin ihminen tykkää jalostaa hedelmiä, joten jotkut mangot saattavat kasvaa jopa 25 senttiä pitkiksi. Se myös usein mielletään punaiseksi, mutta sen väri voi vaihdella keltaisesta punaiseksi sekä vihreäksi.

Mangon paras sesonkiaika on kevät, jolloin sitä tuodaan Etelä-Amerikasta. Se ei kasva luonnollisena täällä pohjolassa,

Mangon terveellisyys

Mango on erittäin terveellistä syötävää ja sopii oikein hyvin terveelliseen ruokavalioon. Sillä sanotaan olevan useita terveysvaikutuksia, joita ovat mm:

A-vitamiinia on mangossa paljon. Tämä vitamiinihan parantaa tunnetusti kehon omaa immuunijärjestelmää sekä toimii myös silmien vitamiinia.

Siinä on lisäksi myös hyvin C-vitamiinia, joka on ihmiselle välttämätön vitamiini. Ilman sitä voi sairastua keripukkiin, joka on hitaasti tappava tauti. Yhdeksi C-vitamiinin hyödyksi voidaan lukea esimerkiksi kollageenin tuotanto, joka edistää ihon, hiuksien sekä hampaiden hyvinvointia. Keripukissa juuri nämä kolme alkavat hiljalleen rappeutua.

Mangossa on myös paljon B-vitamiinia, joka tunnetaan erityisesti aivojen välttämättömänä vitamiinina. B-vitamiinin puutos saattaa pahimmillaan aiheuttaa jopa masennusta sekä hermoston oireita.

Mango sisältää myös kaliumia sekä magnesiumia, jotka auttavat verenpaineen alentamisessa sekä lihasten palautumisessa.

Suurelle yleisölle pektiini on varmasti hieman tuntemattomampi, mutta tämä aine auttaa kolesterolin alentamisessa ja juuri sitä löytyy mangosta runsaasti.

Listan ehkä hieman yllättävimpänä ravintoaineena on rauta, jota myös siis mango sisältää. Rauta on tarpeellinen ihmiselle ja se estää anemian syntymisen.

Mangon ravintoarvot

Mango on hyvin kevyttä syötävää. Ja se sopiikin loistavasti makean korvikkeeksi kun makeaa tekee mieli. Siinä on seuraavanlaiset ravintoarvot 100 grammaa kohti:

  • 67 Kcal
  • 0,3 grammaa rasvaa
  • 15,3 grammaa hiilihydraatteja
  • 0.5 grammaa proteiinia

Mango hedelmä syöminen

Monet mango hedelmää syöneet sanovat sen maistuvan jopa pahalta, mutta se johtuu todennäköisesti siitä, että syöjä on syönyt raakaa mangoa. Kaupassa niitä saatetaan mainostaa jopa kypsinä mangoina, mutta tosiasiassa ne ovat vielä tässä kohtaa erittäin raakoja, eikä ne tässä vaiheessa maistu todellakaan hyviltä. Maku saattaa olla jopa kitkerä. Luonnollisestikin näin käydessä mango lentää roskikseen eikä tälle hedelmällle halua antaa minkäänlaista mahdollisuutta. Jos tunnistit itsesi edellämainitusta kuvauksesta, voimme suositella vielä antamaan yhden mahdollisuuden, sillä kun mangon syö oikein, niin sen syöminen on oikein miellyttävä makuelämys.

Mangon kanssa pitää olla kärsivällinen, eli kun ostat sen, niin älä syö sitä samana päivänä, tai edes seuraavana päivänä. Sen kypsyminen nimittäin saattaa kestää jopa viikon. Kun se on kypsä, sen maku muistuttaa hyvinkin paljon ananasta, joten mango todennäköisesti sopii erittäin hyvin suomalaiseen makuun. Sitä voi myös käyttää ananaksen tavoin suolaisten ruokien kanssa, esimerkiksi kanan tai ankan kyytipoikana. Toki kukaan ei estä lisäämästä sitä myös pizzaan.

Mango kypsyys

Kuten jo aiemmin tuossa mainitsimmekin, niin mangon kypsyminen kestää noin viikon. Usein kaupoissa myydään muka kypsiä mangoja, mutta tosiasiassa ne tarvitsevat vielä viikon tämän jälkeen tullakseen täysin kypsiksi. Mango on kypsä silloin kun se on pehmä, eli kun se on kova, niin sen pitää vielä antaa kypsyä rauhassa.

Pilaantunut mango

Mango tietysti pilaantuu kuten mikä tahansa muukin hedelmä ja sen tunnistaa helposti siitä, että se on menny jo erittäin pehmeäksi, saattaa haista epämiellyttävälle ja sen väritys saattaa muuttua.

Mangon kypsyttäminen

Mangon luontainen kypsyminen kaupasta ostamisen jälkeen kestää noin viikon, mutta tätäkin voidaan itseasiassa nopeuttaa kotikonstein. Mangon voi laittaa samaan pussiin omenan kanssa. Muista myös sulkea tuo pussi. Älä unohda mangoa ja omenaa pussiin, sillä tällöin sinua saattaa olla viikon päästä vastassa karma hajuyllätys.

Ylikypsä mango

Mangohan ei sinällään voi olla ylikypsä, sillä se on joko kypsä tai tai sitten se on jo pilaantunut.

Pitääkö mango kuoria

Yleisesti sanotaan, että mango pitää kuoria, sillä eihän esimerkiksi ananasta tai banaaniakaan syödä kuorien kanssa. Kuoressa voi olla myös erilaisia tuholaistorjunta-aineita, jotka eivät ole hyväksi ihmiselle.

Kasinot
Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.