Mandariini on yksi suomalaisten suosikkihedelmistä. Sitä syödään Suomessa ympärivuotisesti ja se on lunastanut paikkansa suomalaisten sydämessä sen kirpeän ja makean makunsa ansiosta. Yleensä mandariinia syödäänkin sellaisenaan esimerkiksi välipalana tai iltapalana. Suomalaiset eivät mandariinia juurikaan muutoin käytä, vaikka sitä voisi hyvin lisätä esimerkiksi kastikkeisiin tai salaatteihin. Entäpä sitten mandariinin terveellisyys tai vitamiinit? Niihinkin löytyy vastaus tästä artikkelista ja lopussa löytyy myös sen ravintosisältö listattuna.
Katsotaanpa kuitenkin ensin, mistä mandariini tulee ja mikä se on. Mandariini on hedelmä ja se kuuluu sitrushedelmiin. Se on alunperin kotoisin Kiinasta, kuten moni muukin hedelmä, mutta nykyisin sitä kasvatetaan jo ympäri maailmaa, tosin vain lämpimän ilmaston vyöhykkeellä. Suomessa tai muuallakaan pohjoisessa mandariini ei kasva. Mandariinin erottaa appelsiinista pääasiassa siitä, että se on paljon pienempi. Väriltään nämä kaksi ovat lähes identtisiä.
Kypsän mandariinin tunnistaa siitä, että se on tumman oranssi ja pehmeä koskeltaessa. Usein kaupoissa näkeekin myytävän hedelmiä jotka ovat jo ylikypsiä. Tällöin väri on jo haalistunut ja se on kuivan näköinen sekä kova.
Mandariini kasvaa puussa, joka voi kasvaa korkeintaan 5 metrin korkuiseksi. Sen lehdet ovat pienet ja kirkkaan vihreät. Tiesitkö muuten, että mandariini ei tarvitse pölyttämiseen kuin yhden mehiläisen saman puun sisällä. Sen takia niitä kutsutaankin itsehedelmöittyviksi.
Kiinalaisessa kulttuurissa mandariineilla on vahva merkitys. Niiden sanotaan tuovan esimerkiksi hyvää onnea. Tämä korostuu erityisesti kiinalaista uutta vuotta juhlittaessa.
Mandariinin terveellisyys ja vitamiinit
Mandariini on terveellistä, se on sanomattamakin selvää. Se on erittäin vitamiinirikas hedelmä ja kaiken lisäksi vielä maistuukin erittäin hyvälle. Ei kaiken terveellisen tarvitse olla pahaa, vai mitä?
Mandariinissa on paljon A-vitamiinia, joka on tärkeä vitamiini erityisesti näkökyvylle. Sen muihin tehtäviin kuuluu mm. raudan aineenvaihdunnan ylläpitäminen sekä ihon terveyden edistäminen. Tiesitkö, että eläinperäinen A-vitamiini voi olla ihmisille jopa myrkyllistä, mutta tätä vaaraa ei kuitenkaan kasviperäisessä A-vitamiinissa ole, joten tätä huolta ei myöskään mandariinin kanssa tarvitse miettiä. Päivittäin naisten suositellaan saavan 700 µg retinolia ja miesten 900 µg retinolia A-vitamiinia.
Kuten myös appelsiinissa, myös mandariinissa on paljon C-vitamiinia. C-vitamiini on elintärkeä vitamiini jonka puutostautiin voi kuolla. Sillä on tärkeä tehtävä esimerkiksi vastustuskyvyn ylläpitämisessä. Sillä on kuitenkin myös muitakin tehtäviä, joita ovat mm. aineenvaihdunnan ylläpitäminen sekä virkeystasojen ylläpito. Tämä on helppo testata esimerkiksi siten, että jos huomaat olevasi todella väsynyt, voit syödä mandariinin ja hetken päästä huomaat olevasi paljon virkeämpi.
Mandariinissa on myös kuituja, joita esimerkiksi sen kuoret ovat täynnä. Eli kyllä, ne kuoretkin voi syödä. Ne voi esimerkiksi raastaa pieneksi ja keittää, jolloin hygienapuolesta ei tarvitse olla enää huolissaan. Tämän lisäksi kuituja on myös mandariinin sisältämissä valkoisissa haivenissa. Ehkäpä ensi kerralla et irroitakaan niitä ennen syömistä?
Mandariinissa on myös kalsiumia ja magnesiumia, jotka ovat tärkeitä mineraaleja lihasten ja luuston terveydelle. Tämän lisäksi siitä löytyy myös potassiumia, jolla on tärkeä tehtävä pitää verenpaine alhaalla.
Kuten yltä näkyykin, on mandariini todella terveellinen hedelmä. Ja koska se on makea, se sopii erityisen hyvin esimerkiksi laihduttajalle, sillä mikäli makean himo iskee, sen voi taltuttaa juurikin syömällä hedelmiä. Sen sijaan, että laukussa kantaa karkkipussia, voikin mukanaan kantaa muutamaa mandariinia aina nälän iskemisen varalta. Mandariinin satokausi on muuten maaliskuussa, joten parhaimpia hedelmiä onkin lupa odotella kevättalvella.
Mandariinin ravintosisältö
Mandariini on hyvin kevyttä syötävää ja niitä voikin huoletta syödä vaikka muutaman välipalaksi. Ne myös täyttävät hyvin niiden sisältämien kuitujen ansiosta. Mandariinin ravintosisältö näyttää seuraavanlaiselta 100 grammaa kohden:
- 45 Kcal
- 0,5 g proteiinia
- 8,3 g hiilihydraatteja
- 0,3 g rasvaa
Yksi mandariini on painoltaan yleensä noin 80 grammaa. Saadakseen esimerkiksi täyden aterian, tulisi mandariineja syödä kuitenkin n. 10 kappaletta, joten aivan lounaaksi tai päivälliseksi niistä ei aivan ole.
Yhteenveto
Mandariini on erittäin terveellistä syötävää ja tämän lisäksi monen mielestä maultaan myös se kaikista parhain. Toimituksessa olemme myös osat ainakin samaa mieltä. Ehkä mandariinin käyttämisessä voisi olla oppimista sen sijaan, että niitä syö vain kiireessä pelkälleen. Ensi kerralla, kun niitä ostaa, voisi olla oikein hyvä idea pilkkoa niitä vaikka salaattiin, sillä se tuo siihen raikkautta ja hieman makeutta. Mandariiniahan voi muuten laittaa esimerksi kastikkeisiin. Me emme voi kuin suositella tämän oranssisen hedelmän syömistä, tee sinäkin niin!