Lakka: Terveellisyys ja ravintosisältö

Lakka, toiselta nimeltään hilla on erityisesti Pohjois-Suomessa kasvava, mielipiteet usein jakava marja. Toiset tykkäävät siitä ja toiset taas tykkäävät siitä vähemmän. Mielipiteiden jakaantuminen johtuu lienee siitä, että hilla ei ole niin makea marja kuin monet muut ovat. Tässä artikkelissa käydään läpi lakan terveellisyys sekä ravintosisältö. Kuinka terveellinen marja onkaan kyseessä ja onko se superfoodia? Viime vuosina kaikki marjat on nostettu lähes jumalten asemaan ja toki niissä tarinoissa perääkin on. Jostain syystä kuitenkin omien metsien tuotteet ovat jääneet hieman vähemmälle huomiolle verrattuna ulkomaisiin. Tässä kohtaa lienee eksotiikka vie voiton?

Lakka näyttää hieman kasalta kuplia tai pilveltä ja varmaan osin tästä syystä sen englanninkielinen nimikin on cloudberry(pilvimarja). Suomessakin sen virallinen nimi on itseasiassa suomuurain, mutta tätä nimeä ei juurikaan puhekielessä käytetä.

Lakka kasvaa vain erittäin viileissä olosuhteissa eli arktisilla alueilla. Esimerkiksi jo Etelä-Suomi on jo liian kuumaa aluetta sille. Suomessa sen otollisinta aluetta ovatkin esimerkiksi Oulun seutu sekä Lappi.

Katso myös kaikki nettikasinot tai vain Siirto kasinot.

Lakka on yksi Suomen arvokkaimmista marjoista ja sitä viedäänkin ulkomaille suuria määriä. Suomessa ja muissa pohjoismaissa onkin lähes otollisimmat kasvuolosuhteet sille, sillä se tarvitsee täysin luonnollisen kasvupaikan, eikä sen viljely esimeriksi kasvihuoneessa onnistu laisinkaan.

Sen marja kasvaa kasvissa, joka on korkeimmillaan noin 25 senttiä. Aivan kuten esimerkiksi mustikka. Lakkahan itseasiassa kuuluu vatukoihin, mutta ei kasvata samanlaista pensasta kuten vadelma vaan maanalle kasvavan juurakon.

Jokaiseen varteen kasvaa vain yksi kukka mutta jopa 4 lehteä. Marjat kasvavat näistä lehdistä. Marja kypsyy suunnilleen samoihin aikoihin kuin muutkin marjat Suomessa, eli heinä- ja elokuun aikaan. Kun marja on kypsä, se on kullankeltainen ja maukas ja tietenkin pehmeä. Tästä sen raakuudenkin tunnistaa, eli mikäli marja on vielä kova, sitä ei kannata poimia vaan sille täytyy vielä antaa aikaa kypsyä. Vaikka marja viileillä alueilla viihtyykin, on halla silti sen vihollinen. Mikäli lappiin iskee kesähalla, voi sato jäädä huonoksi sinä vuonna ja mahdollisesti jopa seuraavana.

Menestykseen lakka tarvitsee kasvualustakseen rämeen, suon, nummen tai korvet. Kun lakka pääsee kasvamaan, se sitten kasvaakin paljon ja ottaa alueensa haltuun. Näin ollen, mikäli löydät hyvän kasvupaikan saat helposti ämpärit täyteen näitä maukkaita marjoja. Myös lakka talvehtii ja se selviääkin jopa -40 asteen pakkasista ja siksi tuntuukin hieman erikoiselta mainita, että lakka ei selviä laisinkaan suolaisesta maaperästä. Mikäli se sellaiseen joutuu, niin se katoaa maaperästä.

Vaikka se Suomen pohjoisosissa kasvaakin, se ei silti ole ainoa paikka missä se kasvaa. Lakka onkin levinnyt lähes kaikkialle pohjoisella pallonpuoliskolla. Skandinavian lisäksi sitä löytyy mm. Venäjältä ja Brittein saarilta sekä myös Yhdysvaltain pohjoisosista.

Lakkaa käytetäänkin pitkälti samoin kuin muitakin marjoja, eli siitä voidaan valmistaa esimerkiksi piirakkaa ja kiisseliä. Monille lakan syöminen onkin suurta herkkua toisen suomalaisen perinneruoan, leipäjuuston kanssa. Niiden maut kietoutuvat upeasti toisiinsa ja makunautinto on taattu.

Päihteet löytävät tiensä kaikkialle – myös lakkoihin ja siitä valmistetaan myös Suomessakin esimerkiksi sekä likööriä, että vodkaa.

Lakka ravintosisältö

Lakan ravintosisältö 100 grammaa kohti näyttää seuraavanlaiselta:

  • 54 Kcal
  • 1,4 g proteiinia
  • 7,8 g hiilihydraatteja
  • 0,5 g rasvaa


Katso myös muut pikakasinot.

Lakka terveellisyys

Se on sanomattakin selvää, että lakka ja terveellisyys kulkevat käsi kädessä. Ellei marja ole myrkyllinen, voi sanoa, että marja on terveellinen sillä pääasiassa ne ovat täynnä erilaisia vitamiineja, eikä lakka ole tässäkään asiassa poikkeus.

Lakka on nimittäin todellinen C-vitamiini pommi. Siinä on yli 3 kertaa enemmän tätä kyseistä vitamiinia kuin esimerkiksi appelsiinissa. Kukapa olisi ajatellut.

Lakan kullankeltainen väri tulee sen sisältämästä A-vitamiinista, joka onkin erittäin tärkeä vitamiini esimerkiksi iholle.

Suomuurain on myös hyvä kivennäisaineiden lähde, sillä siinä on suuria määriä mm. mangesiumia, kuparia sekä kaliumia.

Se hellii vatsan toimintaa siksi, että se sisältää paljon ellagihappoa, jonka sanotaan omaavan vatsaystävällisiä ominaisuuksia ja tuhoavan erilaisia baktereeita, kuten salmonellaa tai kampylobakteereja suolistosta.

Yhteenveto

Lakka on terveellinen marja ja suomalaiset voivat olla ylpeitä siitä, että se kasvaa soillamme. Meidän ei tarvitse katsella kaukomaille löytääksemme super foodia vaan riittää kun vetää kumpparit jalkaansa ja ottaa mukaansa hieman itikoiden karkoitusainetta niin hyvä tulee. Superfoodia on omat suomme täynnä. Mikäli lakka ei maistu sellaisenaan, voi siihen lisätä vaikka vähän sokeria tai syödä sitä kermavaahdon kanssa. Toki tällöin se ei ole niin terveellistä, mutta täytyy tässä elämässä pieni herkuttelukin sallia.

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €