Kiivin terveysvaikutukset ja ravintosisältö

Kiivi, tuo ruskea ja hieman karheakin soikean pallon muotoinen hedelmä, jota kuvaillaan maultaan kirpeäksi. Joidenkin mielestä se on jopa niin kirpeä, että sitä ei pysty edes syömään. Toiset taas voisivat syödä kiiviä vaikka kellon ympäri. Mutta, mitkä ovatkaan kiivin terveysvaikutukset ja kulkevatko kiivi sekä laihdutus käsi kädessä? Todettakoon tähän alkuun siis, että tämä artikkeli käsittelee kiivi hedelmää, eikä kiivi lintua. Linnun mausta emme osaa antaa omakohtaisia kokemuksia.

Kiivihän on siis hieman kanamunaa isompi laikkuköynnösten kasvien hedelmä. Se on kotoisin Kiinasta, kuten todella monet muutkin hedelmät. Ensiksi se levisi sieltä Uuteen-Seelantiin vasta noin reilu sata vuotta sitten. Eurooppaan ne tuotiinkin vasta 70-luvulla, eli kiivit ovat eurooppalaisten ruokapöydissä vielä suhteellisen tuore vaihtoehto. Vaikka hedelmällä ei varsinaisesti olekaan mitä tekemistä kiivi linnun kanssa, sen nimi on silti kunnianosoitus kyseiselle linnulle, sillä sen pinta muistuttaa etäisesti linnun höyheniä. Kiivin hedelmäliha on kirkkaan vihreää ja siihen on sekoittunut myös sen mustia siemeniä. Molempia on turvallista syödä.

Vaikka kiivi ei varsinaisesti muistuta koivua, voivat silti jotkut koivuallergikot saava allergiaoireita myös kiivistä.

Kiivin terveysvaikutukset

Kiivihän on todellinen terveyspommi ja sen terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Katsotaan seuraavaksi tarkemmin, mitä kaikkia hyötyjä kiivistä on kehollesi. Useinhan sanotaan, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla, mutta omenan tilalle voikin vaihtaa itseasiassa kiivin.

Nuorekkuus

Kiivi sisältää paljon E-vitamiinia, joka tarkoittaa sitä, että se pitää sinut nuorekkaana, sillä E-vitamiini on ihon vitamiini. Se pitää ihon kimmoisana ja eläväisenä.

C-vitamiini

Kiivissä, jos jossain, on C-vitamiinia, siinä on nimittäin 273 kertaa päiväsuositusten verran tätä kyseistä vitamiinia. Syömällä kiiviä, ei keripukki ole mitenkään mahdollinen. Kiivissähän on enemmän C-vitamiinia kuin esimerkiksi appelsiinia. Itseasissa siinä on jopa 5 kertaa enemmän kuin tässä oranssissa herkkuhedelmässä. Moni itseasiassa mieltää appelsiinin C-vitamiinien kuninkaaksi, mutta titteli olisi oikeutetumpaa ojentaa kiiville.

Kuituja

Kiivi sisältää runsaasti hyvänlaatuisia kuituja, jotka ovat hyväksi ruoansulatuksellesi. Usein ajatellaan, että leipä olisi ainoa hyvä kuidunlähde, mutta tosiasiassa hedelmät ovat aivan yhtä hyvä lähde kuidunlähde. Kuidut tukevat elimistön aineenvaihduntaa sekä pitävät vatsan ja suoliston terveellisenä.

K-vitamiinia

Vaikka K-vitamiinista ei juurikaan puhuta, se on silti erittäin tärkeä vitamiini ja kiivi on erittäin hyvä lähde sille. K-vitamiini estää esimerkiksi veritulppien syntymistä ja sen rooli onkin erittäin tärkeä siinä.

A-vitamiini

Kiivistä löytyy myös A-vitamiinia, joka tunnetusti on hyväksi hampaiden terveydelle, silmille sekä iholle.

Saattaa ehkäistä syöpää

Joidenkin tutkimusten mukaan kiivin kuoressa on aineita, jotka ehkäisevät syöpää. Kiivin kuorien syömisestä lisää alempana artikkelissa.

Kiivi on siis todellinen terveyspommi, sillä se sisältää todella paljon tärkeitä vitamiineja sekä edistää myös verenkiertoa. Syömällä pari kiiviä päivässä saatat todellakin pitää lääkärin loitolla pidempään kuin jos et söisi kiivejä ollenkaan.

Kiivi ja laihdutus

Kiivi sopii erittäin hyvin laihduttamiseen, sillä se on todella kevyttä syötävää. Ja erityisesti makeannälkäisiä lohduttanee se tieto, että kiivi on todella makea/kirpeä syötävä ja toimii erittäin tehokkaasti jos ongelmana on esimerkiksi liiallinen jäätelön ja makeisten syöminen. Jos esimerkiski perjantai iltana tekee mieli kaivaa karkkipussi, on hyvä vaihtoehto syödäkin pari kiiviä ja todennäköisesti makeannälkäkin kuihtuu niiden syömisen myötä. Kun sinulla on laihdutusprosessi päällä, ei kuitenkaan kannata syödä pelkkää kiiviä, sillä tärkeintä on kokonaisvaltainen muutos ja terveelliset elämäntavat. Kiivin voikin ottaa osaksi uutta, terveellistä ruokavaliota. Liian pitkälle viedyt laihdutuskuurit eivät ole terveellisiä, eli elämällä pari viikkoa esimerkiksi pelkällä kiivillä todennäköisesti johtaa siihen, että palaat entisiin ruokailutapoihin entistä tiukemmalla otteella. Laihdutus onnistuu vain, jos laihduttajalla on hyvä olla heti alusta alkaen, sillä eihän kukaan jaksa voida huonosti.

Kiivin ravintosisältö

Kiivi on todella terveellistä ja kevyttä syötävää. Siinä on seuraavanlainen ravintosisältä per 100 grammaa:

  • 61 Kcal
  • 0,5g Rasvaa
  • 15g Hiilihydraatteja
  • 1,1g Proteiinia

Kiivi kuorineen

Kiivin voi itseasiassa syödä kuorineen. Sen syöminen kuorineen ei varmasti tunnu kovinkaan houkuttelevalta ajatukselta, mutta kyllä se mahdollista on. Siitä voi tehdä syöntiystävällisempää pilkkomalla kuoret pieniksi palasiksi ja laittamalla sen esimerkiksi smoothien sekaan. Näin ollen sinun ei tarvitse tuntea kiivin kuoren karvoja suussasi.

Yhteenveto

Kiivi on erittäin terveellinen hedelmä ja hieman ehkä aliarvostettukin Suomessa. Se saattaa myös johtua siitä, että sitä on vaikea syödä lennossa vaan tarvitset ensin veitsen sen halkaisemiseen ja lusikan sen syömiseen ja usein siitäkin huolimatta tulee sotkua. Mutta, kiivihetken järjestäminen kannattaa, sillä sen hyödyt ovat todellset. Miten sinä nautit kiivisi, kerro kommenteissa!

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €