Minulla ei ole ikinä elämän varrella ollut laajaa ystäväverkostoa.
Olen hyvin introvertti ihminen, enkä edes haluaisi olla jatkuvasti ihmisten ympäröimänä.
Ikinä en ole ollut täysin ilman ystäviä, vaikka monien kanssa tiet ovat erkaantuneet, on myös uusia suhteita solmittu.
Tällä hetkellä eletään poikkeuksellista aikaa. Olen tämän vuoden aikana ollut tekemisissä toisten ihmisten kanssa vähemmän kuin koskaan.
Onneksi elän miehen ja perheen kanssa.
Jos asuisin yksin, voisi yksinäisyys tuntua vielä raastavammalta.
Aina yksinäisyys ei ole oma valinta.
Varsinkin aikuisena, uusien ystävien löytäminen ei ole täysin ongelmatonta.
Saatamme elää hyvin rutiininomaista arkea, johon ei kuulu uusien ihmisten tapaamista.
Ihminen joka ei ole koskaan tuntenut itseään yksinäiseksi, ei voi ymmärtää miten pahalta se tuntuu.
Yksinäisyys syö sisältä, se voi tuntua painona rinnassa, se saattaa tuntua tukahduttavalta.
Mitä jos ei ole ketään kenen kanssa jakaa elämän iloja ja suruja?
Monet meistä haluavat lähtökohtaisesti olla kanssakäymisessä toisten kanssa.
Täydellisessä maailmassa kukaan ei tuntisi oloaan yksinäiseksi.
Yksinäisyys on joillekin valinta, mutta tahtomattaan kenenkään ei tarvitsisi sitä joutua kokemaan.
