Yksi totuus

Monesti saamme lukea iltapäivälehdistä kohuotsikoita.
Usein kyseessä on yhdestä näkökulmasta kerrottuja juoruja.

Urheilija kertoo suhteessaan tapahtuneesta pettämisestä.
Säälipisteitä heruu ja suhteen toinen osapuoli tuomitaan tämän yhden jutun perusteella.
Toisaalla tämä toinen osapuoli kertoo asioiden menneen täysin päinvastaisella tavalla.
Siihen miten asiat ovat oikeasti tapahtuneet, emme saa varmuutta lehtien palstoilta. Jokainen lukija tulkitsee asiat tahtomallaan tavalla.

Tai sitten levitellään videoita ja kuvia poliisin ylimitoitetusta väkivallan käytöstä.
Videolla poliisi kaasuttaa ihmisiä jotka istuvat maassa.
Tilanne näyttäytyy epäedullisessa valossa ajatellen poliiseja.
Videon alusta kuitenkin puuttuu poliisien useat poistumiskäskyt ja varoitukset voimakeinojen käytöstä.

Mitä ajan tällä takaa?
Saatamme joutua kovienkin tunnekuohujen valtaan lukiessamme juttuja.
On kuitenkin asioita, joilla on toinenkin puoli.
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Monet asiat saa näyttämään hyvin dramaattisilta jos niin haluaa. Juttuja voi kirjoittaa värikynillä ja huutomerkein.
Halutaan tuoda asioita suuren joukon tietoon, joskus kovallakin hinnalla.
Asioilla ei aina ole yhtä totuutta.

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €