Jokainen on varmaan jossain vaiheessa elämäänsä tuntenut olonsa yksinäiseksi.
Yksinäisyyttä voi tuntea vaikka ympärillä olisikin ihmisiä.
Meillä on luontainen tarve olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa.
Haluamme kuulua joukkoon ja tuntea olevamme hyväksyttyjä.
Mitä tapahtuu jos jäämme vaille sosiaalisia kontakteja?
Jos meiltä puuttuu yhteys toisiin ihmisiin, pystymmekö tuntemaan onnellisuutta?
Jokaisen ihmisen sosiaaliset tarpeet ovat erilaisia. Toiset ovat luonteeltaan erakkoja, eivätkä tarvitse ympärilleen niin paljon ihmisiä kuin toiset.
Läheskään aina yksinäisyys ei ole oma valinta.
Elämässä tapahtuu monenlaisia asioita.
Voimme syrjäytyä vaikkei se tapahdu omasta tahdostamme.
Saatamme lopettaa koulun kesken, saada potkut tai irtisanoutua, tulee ero, sairastumme tai jotain muuta isoa muutosta.
Muutoksien seurauksena sosiaalinen verkostomme voi äkkiä kutistua olemattomiin.
Miltä se yksinäisyys tuntuu?
Pahalta. Rinnassa puristaa. Ahdistaa. Tekisi mieli itkea, huuaa, raivota.
Tiedättekö sen tunteen, kun alkaa puhumaan jo huonekasveille koska on tarve avautua?
On aika ikävää elää sellaista elämää, kun ei ole yhtään ketään ympärillä.
Kukaan ei soita tai pistä viestiä.
Ei ole ketään joka tulisi viettämään iltaa.
Jotain hauskaa tapahtuu ja olet jo puhelin kädessä valmiina raportoimaan asiasta, mutta ei ole ketään kehen ottaa yhteyttä.
Heräät yöllä painajaisiin, eikä vieressä ole ketään silittämässä pahoja unia pois.
Ehkä tärkeintä on muistaa, ettei yksinäisyys välttämättä ole ikuista. Vaikka nyt tunnet sydäntä riipivää kipua, ei se tarkoita etteikö asiat jossain vaiheessa muuttuisi.
Olen itse kokenut yksinäisyyttä elämäntilanteen muuttuessa suuresti. Voin kertoa, että kun aikaa oli kulunut tarpeeksi, yksinäisyys väistyi. Tilalle tuli muita tunteita ja elämään uusia ihmisiä.
Älä menetä toivoa, koskaan. ❤
