Olen aivan esimerkillinen introvertti ihminen.
Huvittavaa tästä tekee se seikka, että olen ajautunut parisuhteeseen esimerkillisen ekstrovertin ihmisen kanssa.
Minä lataan akkujani kotona olemalla yksin, mikä taas on miehelle painajainen.
Mies nauttii seurasta ja sosiaalisista tilanteista, mitkä taas ovat minulle hyvin energiaa vieviä.
Olemme olleet suhteen aikana paljon törmäyskurssilla eroavaisuuksiemme kanssa.
Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja olemme alkaneet ymmärtää, että voimme tehdä erilaisia asioita ja viettää aikaa tahoillamme ollaksemme onnellisia. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä.
Minä olen se joka astuu takaisin asuntoon jos kuulen rappukäytävässä muiden liikehdintää. Minä myös välttelen viimeiseen asti marketeissa tuttuja, koska tiedän kohtaamisen tarkoittavan kiusallista small talkia.
Minä ahdistun juhlista joissa on paljon väkeä. Tunnen oloni epämukavaksi ruuhkaisissa aamubusseissa ja tunne voimistuu jos viereen sattuu istumaan joku seurallinen ihminen jonka mielestä jutustelu aamutuimaan on ihan kivaa.
Mieheni huutaa tervehdyksen tutulleen kaupan puoliväliin ja rientää vaihtamaan kuulumisia.
Hän jää suustaan kiinni naapurien kanssa ja viettää kahvitauot töissä keskustellen polttavista puheenaiheista.
Mies haluaa tavata ystäviä vapaillaan ja soittelee usein heille.
Hän on se joka rupattelee vaikka puhelinmyyjälle lämpimikseen.
Miten ihanaa, että joku voi olla tuollainen moottoriturpa?
Ajattelin pitkään oman epäsosiaalisuuteni, ujouteni ja herkkyyteni heikkoutena.
Vasta hiljattain olen oppinut ymmärtämään, etten ole yhtään sen arvottomampi piirteistäni huolimatta.
Jokainen on erilainen. On tärkeää tuntea itsensä ja tunnistaa omat tarpeensa.
Minun ei tarvitse hävetä sitä, että tykkään viettää aika itsekseni. Voin paljon paremmin tekemällä asioita, jotka ovat minulle mieluisia. Pakottamalla itseni toistuvasti olemaan liian sosiaalinen toisten mieliksi, aiheutan vain ahdistusta itselleni. Toki on tärkeää osata ja pystyä menemään epämukavuusalueelle, mutta jokaisella on oikeus olla oma itsensä.
