
Tänäkin jouluna olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että saan viettää joulua kotona.
Ei tarvitse mennä töihin vaan saa olla vapaalla.
Joulu kotona ei todellakaan ole itsestäänselvyys.
Täysi-ikäistyttyäni olin viisi vuotta putkeen töissä jouluisin.
Joulun työt osuivat omalle kohdalle, koska minulla ei ollut perhettä.
Ne joilla oli lapsia halusivat tietenkin viettää joulun vapaalla.
Me lapsettomat uhrasimme vapaa-ajan vuosi vuodelta.
Onko oikein, että lapsettomat venyvät aina pyhien tullen?
Tätä joustamista odotetaan aina pyhien ja lomien aikaan.
Mielestäni se ei ole lainkaan reilua.
Yhtä lailla sinkulla ja lapsettomalla tulisi olla oikeus viettää joulua perheen kanssa.
Jos työpaikalla ei löydy vapaaehtoisia tekijöitä jouluun, olisi reiluinta käyttää jotain kiertävää systeemiä. Oltaisiin sitte vuorotellen jouluisin töisä. Jos teet tämän joulun, saat ensi joulun vapaaksi.
Monet puolustelevat hanakasti joulutöitä lisillä.
Ajattelen itse, etteivät ne lisät korvaa väliin jääneitä hetkiä läheisten kanssa.
Ei joulun hintaa voi määritellä.
Vaikka jouluisin saisitkin töissä syödä firman piikkiin suklaata ja kinkkua, kyllä ne työt ovat monesti ihan samanlaisia kuin muulloinkin.
Ei ne lisät jotka tammikuussa napsahtivat tilille, lopulta korvanneet menetettyä vapaa-aikaa.
Perhe vietti joulut ilman minua ja minä raadoin töissä.
Nyt nautin siitä, että saan valmistella ja viettää joulua kotona.
Tsemppiä kaikille niille jotka työskentelevät jouluna!
