Some on taas viime päivinä näyttänyt voimansa.
En tiedä onko nyt käsillään oleva kohu positiivista vai negatiivista ja kenelle siitä syntyy mielipahaa.
Aktiiviset ovat saattaneet päästä seuraamaan sitruunavesigatea, toisilta koko juttu on saattanut mennä ohitse.
Lyhykäisyydessään: lääkäri kommentoi instagramissa somevaikuttajan kuvaa sekä sen sanomaa sitruunavedestä ja kyseenalaisti asian.
Kommentin julkaisuhetkellä ei ehkä tiedetty miten isoa ampiaispesää tulikaan sohaistua.
En halua asettua kenenkään puolelle asiassa, koska osapuoletkaan eivät nähtävästi ole ihan samalla sivulla asiassa.
Toinen haluaa tienata elantonsa hyvinvoinnilla ja somella, johon tietenkin kuuluu isona osana erilainen sisällöntuotanto.
Lääkäri taas on täysin erilaiselta kannalta hyvinvoinnin ammattilainen.
Nämä kaksi henkilöä ovat saman asian äärellä, mutta kuitenkin valovuosien päässä toisistaan.
Tämä kohu todistaa sen, ettei todellakaan ole yhdentekevää mitä tänne someen kirjoittaa tai jakaa.
Omat kokemukset ja metodit eivät ole yhtä tieteen tai faktojen kanssa.
Mielensäpahoittaminen kertoo siitä, että ehkä asian takana on jotain muutakin kuin sitruunavesi.
Nyt osuttiin johonkin arkaa paikkaan.
Saatamme helposti suhtautua kevytkenkäisesti someen.
Julkaistaan jotain mitä ei ajatella sen syvemmin. Kuvatekstiin kirjoitetaan mitä mieleen juolahtaa.
Siinä vaiheessa jos seuraajia on tuhansia ja taas tuhansia, ajattelen, että vastuu julkaisuista on erilainen.
Seuraajina saattaa olla hyvin monenlaisia ihmisiä. Lapsia, nuoria, vanhoja, vegaaneja, sekasyöjiä, äitejä, isejä, siskoja. Jokaisella seuraajalla on oma tarinansa. Kaikilla ei ole kuitenkaan samanlaista kykyä katsoa sisältöä lähdekriittisesti.
Jos esimerkiksi somevaikuttaja julkaisee päivityksen jossa sanoo mansikoiden edesauttavan syövän hoidossa, saattaa aika nopeasti kaupasta loppua mansikat.
Vaikka vaikuttajan tarkoituksena olisikin ollut kertoa miten hänen mummonsa koki mansikoiden helpottavan oloaan taistelussa syöpää vastaan, ihmiset ymmärtävät asioita eri tavoin.
Vastuu painaa, ymmärrettävästi. Kannattaa kantaa se vastuu kuitenkin selkä suorassa.
Taidan mennä nyt juomaan lasillisen sitruunavettä, koen sen olevan paikallaan tähän hetkeen.
