Mies lähti aamulla kukonlaulun aikaan työmaalle, minä vetelin sikeitä vielä useamman tunnin sen jälkeen.
Heräsin hänen soittoonsa. Ei hänellä mitään asiaa ollut, kunhan halusi höpötellä tauollaan.
Noustuani ylös, huomasin keittiön pöydällä muistilapun.
Miten suloista, että vielä useamman vuoden jälkeen toinen jaksaa rustailla sydämiä aamutuimaan. ❤️
Me olemme miehen kanssa monessa asiassa hyvin erilaisia.
Minä olen yö ja hän on päivä.
Minä olen pessimisti ja hän optimisti.
Minä stressaan ja hän osaa ottaa rennosti.
Erilaisuus ei kuitenkaan ole aina pahasta.
Hän jatkaa siitä mihin minä jään, minä taas jatkan siitä mikä häneltä jää kesken.
Me tiedämme toistemme vahvuudet ja heikkoudet.
Pitkän yhteisen matkan aikana olemme löytäneet yhteisen sävelen.
Alkuaikoina olimme paljonkin törmäyskurssilla. Onhan meillä molemmilla vahva tahto eikä kumpikaan ole koskaan väärässä.
Ajan saatossa särmät ovat hioutuneet.
Osaamme nauraa toisillemme ja puhua asioista suoraan.
Mies suuttuu räjähtämällä. Riidan tullen hän huutaa ja heittelee tavarat hujan hajan.
Hän myös leppyy uskomattoman nopeasti.
Minä taas omaan pitkän pinnan. Menetän hermoni harvoin. Jos kuitenkin suutun, olen mököttävää sorttia.
Haluan keskustella asiat perinpohjin. Olen myös huono antamaan anteeksi, en unohda asioita helpolla.
Mieheni on uskomattoman sosiaalinen ihminen ja tulee kaikkien kanssa toimeen.
Hänellä on paljon kavereita. Hän on usein puhelin korvalla tai ottaa osaa netissä keskusteluihin.
Kauppareissuilla hän jää suustaan kiinni yhden jos toisen kanssa.
Minä taas olen hyvin introvertti ihminen. Vaivaannun monesti sosiaalisista tilanteista ja olen hyvin ujo.
Minä omaan hyvät unenlahjat. Jos on mahdollista, nukun helposti kellon ympäri.
Tiedän myös taritsevani paljon unta.
Mies taas on vähäuninen. Hän jää usein torkkumaan sohvalle, koska kärsii ajoittain pahastakin unettomuudesta.
Hän pärjää luontaisesti paljon vähemmällä unella kuin minä.
Minä olen aivan valmis käymään nukkumaan kymppiuutisten jäälkeen, hän taas tykkää valvoa yön tunneille saakka.
Listaa meidän kahden eroavaisuuksista voisi jatkaa loputtomiin.
Voin siis todeta, että parisuhteessa jossa on kaksi osapuolta, kumppanit voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta suhde voi silti olla toimiva.
Kyse on kuitenkin siitä, miten hyvin kaksi erilaista ihmistä puhaltaa yhteen hiileen.
Onko molemmilla tilaa olla oma itsensä ja pystytäänkö erimielisyydet selvittämään.