Ihana huomata aamuisin, miten paljon valoisampaa on jo.
Kevät ilmoittaa todellakin itsestään.
Vaikka talvi olisi miten pitkä, kylmä, synkkä ja pimeä, se loppuu aina aikanaan.
Vaikka kohtaisimme yksilöinä kaikki mahdolliset vastoinkäymiset emmekä uskoisi huomisen koittavan, maailma jatkaa kulkuaan.
Vaikka hautautuisit peiton mutkaan piiloon pahaa maailmaa, aika ei pysähdy.
Olen elänyt tuntien, etten kestä tätä elämää. Olen halunnut kuolla, lopettaa hengittämisen, tukehtua. Mitä vain jotta kaikki vaan päättyisi.
Aika kuitenkin kului ja jotain tapahtui.
Kipu väheni, tuska väistyi ja elämä muistutti itsestään.
Ei ole niin pimeää, etteikö valo lopulta voittaisi.
Epätoivo vaihtuu lopulta pienen pieneksi mahdollisuudeksi onnesta.
Jos on valvonut yön pimeimpinä tunteina ja ajatellut, että pimeys vie mukanaan, tietää pimeyden loppuvan aamun tullen.
Aamun tullen ajatukset voivat olla hieman siedettävämpiä.
Aurinko nousee, paistaa ja laskee. Sellaista se on. Usein unohdamme se kauneuden.
