Voi vitsit miten olen nauttinut tästä joululomasta. Lomailu mahdollistaa nukkumisen pitkään.
Onhan se nyt ihan parasta loikoilla ja kääntää kylkeä, jos vaihtoehtona on herätys kukonlaulun aikaan.
Minä olen kova nukkumaan ja tiedän tarvitsevani paljon unta.
Olen toimintakykyinen vähemmälläkin unella, mutta pitkät unet vaikuttavat positiivisesti mielialaan.
On ihana koisia kellonympäri ja herättyään hipsuttaa villasukilla tehden kaikessa rauhassa aamutoimia.

Jotkut eivät näe tarpeelliseksi käyttää kallista vapaa-aikaa nukkumiseen.
Monella kello herättää lomallakin, jotta ehtii tehdä kaikkea mahdollista.
Eikä sekään tapa väärin ole.
Onneksi meitä on moneen junaan.
Kunhan tekee valinnat oman hyvinvoinnin eteen, eikä miellyttääkseen toisia.
Muistakaa kuunnella itseänne.
Ottakaa itsellenne se lepo mitä tarvitsette.
Nukkukaa jos nukuttaa, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Minä en itse usko siihen, että aikaa menisi hukkaan nukkuessa. Koen olevani nukkuessani hyvinkin onnellinen, verrattuna moneen muuhun asiaan.
