Mietin eilen lähtiessäni vanhempieni luo, että onkohan riski lähteä junalla matkaan.
Päätin kuitenkin ostaa junalipun. Otin lipun mahdollisimman aikaiseen junaan niin mahdollinen viivästys ei pilaa koko päivää.
Taustoista sen verran, että olen matkustanut junalla aika paljon elämäno varrella. Monia eri yhteyksiä, eri aikoihin, monenlaisiin tapahtumiin.
Minulle on varmistunut se asia, että matkustaessa junalla – mikään ei ole varmaa!
Vuosien ajan on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että aikataulut pettävät.
Jos on sovittu tärkeä meno, en uskaltaisi tehdä matkaa junalla.
Eilen olin varautunut myöhästymiseen, koska olin ennalta katsonut netistä, että yks jos toinenkin juna on myöhässä ja vuoroja on peruttukin paljon.
Mitä tapahtuikaan saapuessani asemalle?
Yllätyin positiivisesti.
Lähtöaikaa ei ollut siirretty.
Ja juna tuli asemalle jopa etuajassa!
Istuin paikalleni niin positiivisesti yllättyneenä.
On enemmän yllättävämpää, että juna on ajallaan, kuin sen myöhästyminen.
Asia muuttui nopeasti. Tuli kuulutus, että odotetaan myöhässä saapuvaa junaa ja lähtö viivästyy.
Lopulta juna lähti matkaan vain puoli tuntia aikataulusta myöhässä.
Ymmärrän, että on paljon logistisia haasteita.
En kuitenkaan ymmärrä miten aikataulut kusevat aina?!
Oli kesä tai talvi, satoi lunta tai vettä. Milloin on kiskoilla jäätä, milloin lehtiä.
Kalustoa hajoaa ja mitä milloinkin.
Junalla matkustamisessa ei ole muuta vikaa, kuin epävarmuus.
Jos aikataulut pitäisivät edes vähän paremmin, ehkä ihmiset valitsisivat junan kulkuvälineeksi pienemmällä kynnyksellä.
Ei ole kiva aina murehtia, kuinka paljon aikataulut milloinkin ovat myöhässä.