Jokainen elää omaa elämää, omalla tavallaan.
Kaikki kohtaavat matkan varrella haasteita, vastoinkäymisiä ja ikäviä sattumia.
Asiat eivät usein mene niin kuin on ennalta suunnitellut.
Aina löytyy niitä ihmisiä jotka pystyvät vähättelemään toisen kokemuksia.
Heille itselle on aina sattunut pahempia asioita, eikä empatiaa tunnu löytyvän.
Oikeastihan emme voi asettua toisen saappaisiin. Emme pysty tietämään miten kukakin asian kokee ja mitä tunteita se herättää.
Ei elämässä jaeta palkintoja sille, kuka on selvinnyt suurimmista vastoinkäymisistä.
Elämä on se palkinto.
Jos jokin on varmaa, niin se, ettei kukaan selviä elämästä haavoitta.
On julmaa vähätellä toisen kokemuksia.
Elämme kaikki niin erilaisissa elämänvaiheissa.
Jos luokassa on 20 oppilasta, se tarkoittaa, että heillä kaikilla on täysin erilaiset kotiolot.
Yksi voi elää hyvin rikkaassa perheessä ja samaan aikaan toisen lapsen perheessä nähdään nälkää.
Yhden lapsen äiti saattaa elää viimeisiä hetkiään saattohoidossa, toisen perheen isä murehtii urheiluautonsa kylkeen ilmestynyttä kiveniskemää.
Kaikki on niin suhteellista.
Ollaan läsnä toisillemme, tuetaan pienten ja suurten vastoinkäymisten edessä.
Sillä yhdessä olemme vahvempia.
