Aloitin viime viikolla uudessa työpaikassa.
Alku ei ole ollut mikään kaikista sujuvin ja se on saanut minut pohtimaan monia asioita.
Ehkä tahmea alku johtuu minusta, ehkä työpaikasta, työyhteisöstä tai jostain muusta asiasta.
Elämässäni on tällä hetkellä moni asia levällään. Työkuviot ovat epämieluisat, kotona on minusta ja meistä riippumattomia hankaluuksia.
Olen jotenkin todella stressaantunut.
Viime yönä heräsin keskellä yötä ja valvoin monta tuntia. Moinen valvominen on minulle todella harvinaista.
Tiedostan sen johtuneen stressistä.
Minun on vaikea sietää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä.
Jokaisella ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään.
Jos aloitat uudessa työssä, eikä sinua oteta hyvin vastaan, alat herkästi epäilemään itseäsi.
Olenko minä tehnyt jotain väärin? Miksei minua oteta mukaan porukkaan?
On aika tuhoisaa tehdä töitä työyhteisössä johon ei tunne kuuluvansa.
Päivät tuntuvat hyvin pitkiltä ja tunnet yksinäisyyttä vaikka olet toisten seurassa.
On vaikeaa tarttua toimeen ja olla oma-aloitteinen jos ei saa lainkaan perehdytystä.
Tiedostan, että varmasti kaikki tuntevat alkukankeutta uuden edessä.
Eihän asiat ja ihmissuhteet heti lähde sujumaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei töissä saisi tuntua pahalta.
Ei kenenkään täydy tuntea ahdistusta tulevasta päivästä.
Kaikki ei ole aina itsestä kiinni.
Uskon omaan intuitioon.
Ehkä kohtalo yrittää tällä tavalla viestittää, että on muitakin vaihtoehtoja.
Elämä on liian lyhyt kärsittäväksi.
