Pienenä jatkokertomuksena edelliseen postaukseeni, niin myöskään seuraavana päivänä ei tuntunut ne uudet juoksukengät missään! Ajattelin, että pohkeet/akilles/jokin ottaisi ees vähän nokkiinsa, jos vaikka droppi olisikin niissä vähän pienempi kuin vakkarikengissäni (en ole löytänyt näiden uusien kenkien droppitietoa mistään, enkä ole itse niin taitava, että osaisin sen katsoa). Mutta ei yhtikäs mitään ongelmaa missään, edelleenkään 🙂 Perjantaina uusi lenkki niillä, katsotaan mitä sitten sanovat vai sanovatko taaskaan mitään. Myös inkivääritee-hyökkäykseni toimi, ja mahdollinen flunssa tai sen alku pötki kauas pakoon 🙂

Ja sitten tähän hetkeen. Kylläpä oli tuskaa viettää tiistai ilman juoksuja! Normaalisti olen osannut nauttia välipäivistä, mutta nyt en oikein tiennyt miten päin olisi pitänyt olla. Olin vieläpä päättänyt, että pysyisin erossa blogista sinä päivänä, jotta joutuisin kehittämään välillä muutakin ajateltavaa kuin juoksu ja blogi.. Niin, että ihan vaan #setunne, kun eilen vihdoin pääsin lenkille ja vielä tänäänkin, kun pääsen kertomaan siitä täällä 😀

Keskiviikkona oli siis tuttuun tapaan intervallipäivä. Olin ihan muissa asioissa menossa taas sinne ison hiekkamäen luokse, josta kerroin aiemmassa intervallipostauksessani. Ja kerran nyt samalle päivälle sattui intervallipäivä, niin heitin aiemmat suunnitelmani rauhallisemmista intervallitreeneistä hetkeksi romukoppaan ja suuntasin tekemään treenin siellä mäessä. Tällä kertaa ei ollut hellettä häiritsemässä ja fiksuna otin myös lähistölle vesipullon, joten niiltä osin juoksu meni oikein sujuvasti. Se, mikä pääsi yllättämään, oli maitohappojen ilmaantuminen ja vielä jo ensimmäisessä nousussa! Mitäää? En edes muista milloin olisi maitohappoja juoksulenkillä tullut.. No, nyt tuli. Ei pahasti, ei häirinnyt, mutta tuntui kyllä.

Lenkkinä tämä oli tällainen vähän kuitenkin mitäänsanomaton ja ei niin huikea kuin normaalisti. En tiedä miksi. Normaalisti kun tulen lenkiltä, olen ainakin pikkasen fiiliksissä ja hyvällä tuulella, eilen kun tulin tältä kyseiseltä intervallilta ja minulta kysyttiin oliko hyvä lenkki, niin jouduin oikein hetken miettimään, että mitä sanoisi. Sitten suusta tuli Mnnnhjjaaah, ihan jees. Omituista. Mikään ei oikeastaan mennyt pieleen (paitsi uutta syke-ennätystä ei tullut ja vanhakin jäi tavoittamatta), ja verrattuna edelliseen mäkitreeniin, niin juostua matkaa tuli hilppasen lisää sykkeiden pysyessä kuitenkin jonkun verrankin aiempaa alempana, eli paljon positiivista sain (olen saanut) aikaan. Vauhtikin oli ainakin noiden intervallien osalta kovempi kuin viimeksi. Mutta selvästikin jotain jäin vajaaksi, tiedä sitten mitä. Toivottavasti huomisen lenkillä ja sen jälkeen fiilis on parempi 🙂