Viikko 7

Voihan vihtori! Nyt sitten opetellaan malttia ihan urakalla! 😀 Laitoin eilen tilaukseen uuden urheilukellon, ja nyt sain tietää, ettei sitä olekaan verkkokaupan varastossa tällä hetkellä. ”Ilmoitamme tekstiviestillä arvion, milloin saamme laitetta varastoon”. Että tekstiviestiä odotellessa.. Ja mä kun kävin jo eilen innoissani lataamassa kaikki uudet appit ja muut puhelimeen 😀 Miten hemmetissä maltan oottaa?? Muutoinkin oli salaa haaveena, että saisin kellon jo perjantaina mukaan viikonloppureissuun, kun lähden vähän hippailemaan aka tanssimaan aka tekemään aerobista treeniä yökerhoon 😀 On aika pikkuiset tsäänssit, että se toteutuisi nyt enää.. Odottavan aika on niin mahdottoman pitkä!

No, onneksi tässä on ihan iloisiakin asioita 🙂 Ensimmäisenä tietysti ne kummitytön ylppärit, oi että ♥ Kaikki meni niin mahtavasti ja oli ihan huiput pari päivää, kun niitä juhlittiin. Mitä nyt vähän väliä sai olla pyyhkimässä silmäkulmaansa, mutta oh well 😀 Olin antanut itselleni luvan erityisesti torstaina syödä ihan mitä sattuu, myös karkkia, mutta sitten sitä jotenkin (aviomiehen pienellä kannustuksella, myönnettäköön) tuli jätettyä namit rauhaan, vaikka siinä oli Fazerin herkkusuklaakonvehteja ihan nenän edessä pöydällä tarjolla 🙂 Mennään sitten nollatoleranssilla loppuun asti, kun on aloitettukin! 20. pvä tosiaan loppuu namilakko. Tässä vaiheessa lähinnä jänskättää mitä tulee tapahtumaan sen jälkeen.. On meinaan viimeisen viikon-parin ajan tehnyt ihan hurjasti mieli karkkia! Toisaalta nyt on myös ollut ihan erilainen draivi tän ”keho kuntoon” -projektin (okei, joku maikka joskus opetti, että projektilla on aina myös loppupäivämäärä, joten en tiedä onko ”projekti” oikea nimitys tähän kohtaan. Toivon meinaan, että jatkuu ihan koko loppuelämän) kanssa, että mistä sitä tietää, jos vaikka osaisi hillitä herkuttelua myös jatkossa, vaikkei olekaan kieltolaki päällänsä 😀

Toinen iloinen asia tuli ilmi tämän aamun pikaisella mittailulla. Vaaka nyt on taas jumahtanut samaan lukemaan, se ei oikeastaan enää kuin naurata itsepäisyydellään 😀 Mutta mittanauha leperteli mulle heti aamusta: -3,9 cm toisesta kohtaa pois ja -5,8 cm toisesta kohtaa (edelleen ne keskikehon pari kohtaa, joista mittailen), siis lähtölukemiin 22.10. verrattuna! Painoa veks edelleen vaan sen -2,8 kg. Mutta siis melkein sentti per mittauskohta lähtenyt pois sitten 28.11. mittauksen, vaikka paino pysynyt tismalleen samana. OU JES! Ja vaikka oliskin kyseessä ties mitkä mittausvirheet, niin tunnen kyllä olossani muutoksen. Tai ehkä oloa parempi sana on ”kyljissäni” 🙂 Tunnen (tai ainakin kuvittelen tuntevani) ihan selvästi, kuinka keskivartalo vie vähemmän tilaa kuin ennen. En vain millään meinaa malttaa odottaa, että se vie viiiiieeelä vähemmän tilaa 😀

Kun kerran nyt postauksen teemana on ”odottelu”, niin kerrottakoon, että kellon saapumisen ja lisähoikistumisen lisäksi odotan kyllä ihan mahdottoman paljon sitä, että pääsen taas juoksemaan. Ihan siis tosi, tosi, tosi, TOSI paljon odotan. Kun lauantaina kävelyllä ollessani tajusin yhtäkkiä, että nilkkaanhan ei ole tainnut sattua LAINKAAN moneen päivään, varmaan viikkoonkaan, niin hätäsesti jo mietiskelin josko sen juoksukiellon vois sittenkin purkaa vähän etuajassa.. Mutta sitten sunnuntaina herätessä nilkka oli kipeämpi kuin miesmuistiin ja jouduin taas hyvästelemään haaveet. En ymmärrä mitä se venkslaa eestaas. Ei sitten kuitenkaan enää sunnuntai-illan kävelyllä tuntunut ollenkaan, ja tämäkin päivä on saatu mennä ihan rauhassa, että tota tuosta selvää. Mutta jospa sitä vuoden alusta pääsisi jo vähän jolkottelee.. Ihan vähän vaan. Sellasta kävelyjuoksua alkuun. Ai että.. ♥

Viime viikolla meinas vähän tulla hoppua prosenttien täyteen saamiseksi, mutta kyllä se sieltä sitten tuli kun vähän potki loppuviikosta 🙂 Keskiviikkona oli tosiaan kummitytön lakitus ja illallinen, joten silloin turvauduin suorittamaan ihan vaan sen kaikista pakollisimman liikuntahaasteen vaatiman suorituksen, joten tuli käytyä vajaan vartin kävelyllä niin, että tuli se minimi 1 km täyteen (okei, 1,34 km, mutta tavoite oli saada se kilsa). Torstaina taas oli ne varsinaiset juhlat ja illalla olin niin piipussa, että vaan ”matelin” kuntopyörän selässä 20 min ja se oli siinä. Molempien päivien aktiivisuustaso jäi ”vähän” vajaaksi. Mutta sitten tuli pitkä ja tyhjä viikonloppu, ja oli aikaa ottaa takaisin 😀

Loppujen lopuksi sain kuin sainkin viikon prossat yli sataan 🙂 Ja sitten vielä nuo perinteiset tunnit ja kilsat:

• vajaa 4,5 h kävelyä, 24,7 km
• 50 min sisäpyöräilyä, 20,9 km
• 36 min tanssi, ihan vaan halusin vähän jorailla ja katsella mitä kello siitä sanoo 😀 Maksimisykkeeksi tuli 132 bpm, ei huono. Alun perin tän piti olla pikainen lämmittely lihaskuntotreenille, mutta sitten innostuin tanssista ja se kesti ja kesti, ja lopulta unohdin laittaa kellon mittaamaan sitä lihaskuntotreeniä.. Well played! 😀

Perjantaina muuten halusin saada prossat 82 % -> 100 %, joten tanssahtelin silloinkin. En vaan laittanut sykemittaria päälle tai mitään treenijuttua tehnyt siitä muutenkaan. Puolessa tunnissa tanssahtelin 82 %:sta jonnekin 123 %:iin! 😀 On se vaan niin kivaa ja näköjään ihan semitehokastakin. Lisää tanssia!

Noniin, nyt on pakko vaieta tai tää postaus ei lopu koskaan. Mukavaa viikkoa just sulle 🙂