Monesti esimerkiksi opettajille ja päiväkodin tädeille ostetaan pieniä lahjoja jouluksi.
Kiitoksena kuluneesta lukukaudesta.
Olen aiemmin hieman kyseenalaistanut tätä perinnetta. Saavathan he palkan työstään.
Sain itsekin hoitajana asiakkailta jouluisin pieniä lahjoja, enkä jotenkin osannut iloita niistä, minähän tein vaan työtäni.
Tänä jouluna olinkin ensimmäistä kertaa tilanteessa jossa halusin ostaa lahjan ihmiselle joka tekee työtään kanssani ja hän saa siitä palkan.
Lahja tulee ihmiselle joka on ollut puoli vuotta osana elämää, joka viikko.
Halusin muistaa terapeuttani, sillä ilman hänen apuaan moni asia olisi toisin.

Ei ole helppo ostaa lahjaa ihmiselle jota ei henkilökohtaisesti tunne.
Huvittavaa miten paljon terapeuttini tietää minusta asioita, sellaisiakin joista en puhu edes läheisille.
Hänestä tiedän vain pieniä tiedonmurusia, sillä suhteemme on ammatillinen ja vain minä avaan vastaanotolla omaa elämääni.
Uskon kuitenkin valinneeni ihan mieluisan lahjan.
Antaessani lahjan, sain häneltä vastavuoroisesti laskun 😂
Oli hieman koominen tilanne.
Meillä kotona ei osteta kouluun opettajille lahjoja jouluna, mutta ymmärrän nyt ehkä aiempaa paremmin miksi jotkut hankkivat lahjoja.
Miten teillä toimitaan?
Muistatteko lahjalla työtään tekeviä ihmisiä?
