Parasta syyskävelyissä on se, kun ilman viileyden takia on saanut pukea kaulalleen jonkin sortin huivin tai buffin, jonka taakse saa mennä lauleskelemaan eli aukomaan suutaan ääneti korviin tunkeutuvan musiikin mukana 😀 Valoisaan kesäaikaan tämä on vähän vaikeampaa, kun koittaa antaa kanssaliikkujille mahdollisimman normaalin kuvan itsestään. Mutta ai että tykkään näistä pimeistä illoista, kun saa suht rauhassa ”lauleskella” ja fiilistellä musaa ♥
Tietystikään aina ei mene ihan putkeen, sillä esim. erinäisistä puskista ja pusikoista tuppaa välillä yllättäen hyppimään koiranulkoiluttajia, joihin ei ole itse varautunut ollenkaan. Mutta sellaista elämä on. Ehkä se totuus olisi tullut joskus ilmi muutoinkin 😀 Autoilijat ovat kivoa vastaantulijoita, sillä he todennäköisesti vain olettaisivat minun puhuvan jonkun kanssa puhelimessa handsfreen kautta. Mutta on mulla jippo erinäisten kävelijöidenkin varalle: mulla on lenkillä/kävelyllä aina purkka suussa, joten sitä kun sitten lähempänä kohtaamista alkaa jäystää puoliksi suu auki, niin ehkä he luulevat että tein sitä alun perinkin.
Kaikennäköistä sitä pyöriikin mielessä, kun viettää tunnin omien ajatustensa kanssa.
