Se tunne, kun istut kentän laidalla ja katsot kun muut juoksevat. Siitä on jo vuosi kun asiat olivat toisin.
Kilpaurheilu ei ole helppoa ja kaikki, ketkä sitä on tehnyt tietää sen. Ehkä puhun vielä joskus menneisyydestä, mutta nyt voi keskittyä hyvään.
Taas on se aika vuodesta, kun saa laittaa piikkarit jalkaan ja antaa radalla kaikkensa. Kukapa ei sanoisi sitä juhlapäiväksi. En voisi olla onnellisempi, sillä takana on moneen vuoteen suhteellisen ehjä kausi. Tietysti kaikki nuhanenät tietää myös, mikä toinen aika vuodesta on ja en itsekään säästy niiltä vaivoilta. Vaikka kello ei näytä ennätyslukemia on se askel eteenpäin. Jokainen tietää, että kauden startti on aina hankala eikä usein tiedä mitä odottaa.
Kevät oli todella hankala, sillä kilpailukausi lähestyi ja se ahdisti yllättävän paljon. Sen kautta olen kuitenkin löytänyt todella uudenlaisen motivaation. Se on paljon vahvempi kuin koskaan aiemmin. Maalin päästyäni, 400m takana ja hirveät hapot jättivät kuitenkin suuren hymyn kasvoille. Ei aina tarvitse tehdä ennätystä, etteikö olisi tyytyväinen. Oma päämatkani ei kuitenkaan ole 400m, joten todennäköisesti ei pettymystä olisi tullutkaan. Ensi viikolla sitten oman lempparin 800m pariin, ja jännityksellä odotan, mitä sieltä tulee.
En ole koskaan julkaissut henkilökohtaista blogitekstiä, mutta kertokaa mitä tykkäätte ja jos haluatte kuulla lisää mun elämästä.
Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille 🙂 ~Petra
