Nyt nimittäin on tankattu kuluneena viikonloppuna sellainen määrä kaikenlaista häpeällistä, että kyllä nyt on aika aloittaa uudelleen juoksut! 😀 Kyllä, se tuntuu tällä hetkellä olevan enemmänkin uudelleen aloitus, kuin jatkaminen, sillä yli kuukauden aikana olen käynyt vain kolmesti juoksemassa. Tai juoksua kokeilemassa, miten sen nyt ottaa. Näistäkin kerroista suurin osa on ollut n. 20 min kestoltaan, eli luulen olevan suhteellisen safe to say, että juoksukunto on ollutta ja mennyttä. Tavallaan nyyh, tavallaan ihan mielenkiintoista aloittaa alusta. Jotenkin tuntuu, että kaikki on mahdollista. Uudet alut saattaa usein olla aika kivoja 🙂
Ihan täysin toimettomana en ole tässä yli kuukautta istuskellut, joskin kieltämättä treenimäärät on vähentyneet huomattavasti lempilajin puuttutua kuvioista. Olen kuitenkin jonkin verran käynyt kävelyillä ja myöskin aiemmin mainitsemani Toiminnallinen kehonpainoharjoittelu -kurssi alkoi alkukuusta, joten siellä on tullut veivailtua henkihieverissä kerran viikossa. Kirjaimellisesti. Olen kyllä aina tiennyt olevani lihaksistoltani heikko, mutta että noin heikko!! Hyvänen aika. En malta odottaa, että näen parannusta kunnossani treenien helpottumisen muodossa 😀
Nilkka ei varsinaisesti ole vielä täysin terve. Nilkka, jalkaterä – mikä ikinä siellä onkaan vialla. Välillä sattuu toisaalle ja välillä taas tuntuu vika olevan vähän muualla. Jossain kohden tein pikaisen internetdiagnoosin, ja tuumasin ongelmana olevan jalkaterän sesamluut, ja jokin niitä vaivaava ongelma. Joskus noiden toiminnallisten treenien jälkeen sattuu enemmän, mutta pääasiassa tuntuu sattuvan yhä vähemmän ja vähemmän.
Tänään ajattelin vihdoin ja viimein koittaa hypätä takaisin hevosen selkään, hitaasti, mutta varmasti. Toki jos jalka ärtyy, niin sitten täytyy tuumia uudelleen. Nyt kuitenkin – jälleen kerran – laitoin Polarin 5 km:n juoksuohjelman käyntiin ja tänään olisi tarkoitus lähteä ensimmäiselle lenkille. Pyhä tarkoitus on tietysti näin alkuun malttaa kävellä alku- ja loppuverkat, vaikka se jättääkin useasti itse juoksun osuuden vain 15 min mittaiseksi. Mietin myös yhtenä vaihtoehtona sitä, että kävelee alkuun erillisen 10-15 min ja sitten vasta laittaa juoksumittauksen päälle, jolloin ehkä voisi sen ohjelmanmukaisen virallisen 10 min alkulämpän vetää jonkinlaisella hi-taal-la juoksulla, jos sykkeet antaisivat periksi.. Katsotaan miten tänään käy 🙂
Pidetään peukkuja itse kunkin tämän päivän treenisuoritukselle 🙂 Ilma näyttää ainakin oikein suosiolliselta kauniin syysauringon kera, joskin asteet näyttävät olevan jotakin 6-7 asteen välillä, hrrrrh!
PS. Artikkelikuva on tietysti ihan puhdas kuvituskuva, ikinä en ole suklaata syönyt. En ainakaan tässä kuluneena viikonloppuna. En yhtään. Pois se minusta. 😉
PPS. Maraboun Black Saltlakrits on ihan kaikista paras suklaalevy 😉