Miksi en enää juokse?

in Treeniblogit

Noniin.. mitähän tästäkin postauksesta tulee 😀 Vähän on tunnepitoinen aihe itselleni. Juoksuhan olisi lähes parasta puuhaa koko maailmassa, mutta tosiaan puolimaran jälkeen ei oikein ole tullut juostua. Syynä on ollut lähinnä tuo vasemman jalan nilkka, joka jotenkin otti itseensä puolimaraa juostessa, kuten olen aiemminkin maininnut ja marissut. Vissiin oli rasitus liikaa tai askellus väsyneenä vääränlaista tai kenkien vaimennus jo poiskulunutta, tai jokin näiden yhdistelmä. Alkuun halusinkin levätä ihan huolella, ettei tarvitsisi olla liian pitkään juoksematta liian nopean aloittamisen vuoksi, mutta nyt juoksutaukoa on kerääntynyt jo useampi kuukausi, eikä se enää ole ollut ihan täysin vapaaehtoista. Ja olenpa nyt asettanut itseni vieläpä ihan oikeaan juoksukieltoon.

Halu juosta olisi ihan hurrrrjan kova, en edes osaa sanoin kuvailla miten kova. Pitkään aikaan en ole halunnut olla missään tekemisissä juoksun kanssa, palautin jopa pari juoksukirjaa kirjastoon lukematta niitä lainkaan. Instagramissa olen vältellyt juoksu-/blogiprofiilini feedin selailua, koska toisten iloiset juoksukuvat ei juuri nyt ole ollut se, mitä haluan nähdä. Ulkona kävelyillä ohitseni kiitävät reippaat juoksijat saavat kaihoisan olon. Tunnen itseni petturiksi ollessani yhä Facebookin juoksuryhmässä, kun en kuitenkaan itse juokse. Välillä tuntuu liian pahalta tunnustaa koko juoksun olemassaolo liikuntamuotona, kun sitä ei kuitenkaan pääse itse harrastamaan.

Mitä nilkalle sitten kuuluu? Periaatteessa melko hyvää. Siihen ei satu normaalioloissa, eikä kävellessä. Joskus, jos teen huomattavan pitkiä kävelyjä, niin seuraavana päivänä sen saattaa huomata nilkassa jännänä tunteena. Olen muutamaan kertaan tässä syksyn aikana kokeillut juoksua, eikä sekään ole suoranaisesti sattunut. Viimeisimmällä juoksukerralla tosin jo 20 minuutin juoksu tuntui vasemmassa lonkassa juuri samalla tavalla, kuin miltä siinä tuntui puolimaran jälkeen. Kipu tosin katosi jo samana iltana. Miksi sitten juoksutauko? Koska olen selvästikin liian painava juoksemaan tällä keholla. Olen vakuuttunut, että tätä ongelmaa ei olisi alun perinkään tullut, jos paino ei olisi hiipinyt niin hemmetin ylös. Kaksi ja puoli tuntia juoksua (tai loppuvaiheessa jotain sen tapaista eli todella huonolla askelluksella..) liian isolla kilomäärällä suhteessa minun heikohkoihin lihaksiini oli vain yksinkertaisesti liikaa. Jotain rasittui väärällä tapaa, murtui, tai jotain näiden väliltä.

Tässä tauon aikana vasenta nilkkaa tarkkaillessani olen myös huomannut, että siinä on ihan oikeasti vikaa, enkä vain kuvittele asiaa. Se on toiseen nilkkaan verrattuna jotenkin löysä, tai mikä lieneekään oikea sana. Olen tässä myös muistellut, että kyseinen nilkka muljahti pahasti trampoliinipuistossa olisikohan ollut keväällä 2017. Itse asiassa se muljahti samana iltana kahdesti, koska tyhmänä en osannut lopettaa ajoissa. Kun vertaan nilkkojani toisiinsa vaikkapa varpaillenousun aikana, niin vasen nilkka pyörii ihan omiin suuntiinsa, kun taas oikea pysyy kiltisti suorana. En tiedä voiko tästä toeta jonkun vahvistavan treenin kanssa..? Vinkkejä saa laitella 😉 Yritin ottaa kuvaa varvistuksesta, mutta enpä tiedä erottaako tuosta nyt mitään. Ja nyt kun katson kuvaa niin näyttää siltä kuin oikeakin nilkka olisi ihan viturallaan 😀

Nyt joka tapauksessa olen juoksematta ainakin siihen asti, että painan suurin piirtein 3-5 kiloa vähemmän kuin nyt, ja ennen juoksutreenien aloittamista koitan vahvistaa nilkkaa (ja lihaksistoa!) jonkin sortin säännöllisellä treenillä tai lottovoiton tullessa menen fysioterapeutille. Uskoni on vahva, että kyllä tästä vielä juoksijaksi tullaan, mutta juuri nyt se hauskuus on tosiaan vielä tauolla. Pikkuhiljaa alan myös avata uudelleen silmiäni juoksun ihanalle maailmalle, vaikken siihen varsinaisesti pääsekään osallistumaan. Tänään hain kirjastosta lainaan aikoja sitten varatun Juoksija-lehden, eikä se tehnyt yhtään pahaa ja odotan innolla sen kimppuun pääsyä 🙂 The only way is up.

Takana 35 vuotta seilailua elämän vesillä ja nyt ajattelin ottaa ohjat omiin käsiini. Tervetuloa mukaan seurailemaan matkaa!