Lissabonin hintataso 2019

Lissabonin hintataso 2019?

 

Portugali on edullinen maa matkailla verrattuna Suomeen. Lissabon on tietysti kalliimpi paikka, kuin monet muut portugalin osat. Erittelen tässä postauksessa hieman Lissabonin hintatasoa ja esimerkkejä.

 

Liikkuminen: Kätevintä Lissabonissa on liikkua tietysti taksilla. Sillä pääsee minne vain, ja se on kuitenkin suhteellisen edullista. Google mapsista löytää helposti sen, miten paljon taksi tulee maksamaan tiettyyn kohteeseen. Aloitus maksu oli aina sama koko reissun ajan: 3,25euroa. Kallein taksi matka taisi oli kolmelta Praia da Morenan rannalle, jonne oli n. 30km. Matka oli suuntaansa hieman alle 30 euroa. Ehkä hyvä muistisääntö on se 1e/km. Mikäli haluaa liikkua budjetilla, bussit ovat paras liikkumiskeino. Lissabonissa liikkuu paljon eri linjoja. Itse menin bussilla linjalla 728 Alfamaan. 20min matkat suuntaansa maksoivat vain 2euroa. Kuitenkin, jos paikkoja ei niin hyvin tunne, voi bussiaikataulut aiheuttaa päänvaivaa. Onneksi on netti! Jos suunnitelmissa on nähtävyydet ja voi varata hieman aikaa järkevää on ottaa hop on hop off bussi. Kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, 22e bussi kiersi kaikki tarvittavat nähtävyydet ja pystyit hyppämään pois kyydistä tietyssä nähtävyydessä ja lähteä seuraavaan bussiin. Parasta oli se, että lippu oli voimassa 48h, joten kahdessa päivässä kerkeää nähdä jo paljon.

Viinilasillisella Tiilimuseon ravintolassa. Lasilla hintaa 1.90$

Ruoka: Tein reissussa pääasiassa kaikki ruuat itse. Vain muutaman kerran tuli syötyä ulkona. Perus ruokakassit maksoivat n. 20euroa. Kävin usein lähikaupassa nimeltä pingo doce ja otin sinne myös kanta-asiakkuus kortinkin.:D Kauempana Vasco da Gaman ostoskeskuksessa oli myös suurempi supermarketti, jossa oli hieman isompi valikoima. Kuitenkin kaikki tarvittava löytyi tuosta lähikaupasta. Pingo docessa oli paljon erilaisia kampanjoita ja tarjouksia, mikä alensi ruokien hintaa entisestään. Luettelen hieman eri tuotteiden hintoja:

6l vettä: 55snt, 6l mineraalivettä 2,5euroa

Viinien hinnat alkoivat eurosta ylöspäin.

Liha ja kalatiskeiltä: Kanan rintafilee 4e/kg, tuoreita sardiineja 5e/kg, pakastettuja kokonaisia tiikerirapuja 9e/kg, merenelävä vartaat 12e/kg, sinisimpukkapussi 1e/kg

Ostin hieman myös valmista ruokaa kaupan delitiskiltä, sillä se helpotti, ettei aina tarvinnut lähteä ulos syömään, eikä tavinnut kokkailla. Tiskiltä mm. pinaattimuhennos oli 5e/kg, paella 9e/kg, paistettu kanan koipi 9e/kg, leivitetty kana 10e/kg, juustoviipaleet 5e/kg.

Tuoreita sardiineja ja deli tiskiltä valmista paellaa, sekä keitettyjä parsakaaleja

Tuoreita sardiineja ja deli tiskiltä valmista paellaa, sekä keitettyjä parsakaaleja

Ostin paljon myös marjoja, koska en voi elää ilman niitä. 125g rasiat mustikoita tai vadelmia maksoivat alennuksessa1-1,5euroa. Myös 500g mansikkarasia oli 1,5euroa.

Sen verran mitä ulkona tuli syötyä,  annoksilla oli hintaa n. 12e per/hlö, sisältäen pääruoan ja juoman. Ravintolojen hinnat vaihtelevat paljon, mutta paikoissa, missä söimme pääruokien hinta oli noin 8-15euroa, viini on 1-4e/lasi, kalja n. 1-2e, cocktail 4-6euroa, vesi 2 euroa. Kahviloissa pikkusuolaiset ja makeat olivat n. 1-4euroa/kpl ja esimerkiksi espresso maksoi noin 60 senttiä.

Mukavuudet: Kävimme reissun alussa minulle uuden sim-kortin. Onneksi puhelimessani on kaksi paikkaa sim kortille, joten käytin paikallista sim-korttia vain nettiin. 20 päivän rajaton netti maksoi noin 20e. Nähtävyyksien hintaa on vaikea sanoa, sillä kuten aiemassa postauksessa kerroin, olivat ne meille ilmaisia. Tuliaisiksi ostin itselleni vain simpukka kaulakorun (5e), postikortin 50snt. Viiniä toin muidenkin puolesta 😀 Hyvää alkavaa viikkoa!

<3:Petra

 

Kasinot
ComeOn

200x + livekasinolle 5€ pelirahaa

Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.