Hiljaisuus

Sitä on taas oltu vähän hissuksiin täällä blogin puolella, mutta kun on tässä vähän suoraan sanoen v*tuttanut, eikä ole huvittanut tulla sitä tänne purkamaan 😀 Nyt on jo pakko avata sanainen arkku, kun on kerääntynyt niin paljon kaikkea mistä haluaisin postailla.

Asiat eivät siis ole menneet ihan niin kuin Strömsössä. Kävin viime viikon tiistaina kiltisti ensimmäisellä juoksulenkillä sitten puolimaran, aloitinhan viime viikolla uuden Polarin 5k juoksuohjelman, kuten edellisessä postauksessa mainitsin. 30 minuutin juoksu meni läpi kyllä, joskin jouduin toteamaan, että annettujen sykerajojen sisällä oli hienoisia vaikeuksia pysyä. Esimerkiksi 10 minuutin alkulämpässä olen pysynyt tarpeeksi matalilla sykkeillä hurjat 1 min 41 sek.. *kröhöm* Noh, sattuuhan sitä.

Ja itse asiassa muuten sattuu oikeastikin, tämäpä oiva aasinsilta. Palataan ajassa hiukan taaksepäin, puolimaran jälkeisiin päiviin. Selvisin lähes olemattomilla lihaskivuilla, mutta sen sijaan lonkat ja polvet olivat muutaman päivän kipeitä/arkoja/”väsyneitä”. Suurimmaksi huolenaiheekseni päätyi kuitenkin vasen jalkapöytä, joka ilmoitti olemassaolostaan vähän ikävähkösti. En osaa selittää kunnolla, mutta jotain outoa kipua siellä oli sisäsyrjällä. Sellaista joka ei muutoin satu tai tunnu ollenkaan, mutta kävellessä tai juostessa kyllä kivisti.

Otin mielestäni oikein reilusti toipumisaikaa puolikkaasta, ja vasta yli viikon kuluttua siitä kävin ensimmäisellä kävelyllä ja sitä seuraavana päivänä tuolla juoksulenkillä. Kävelyllä ei vissiin pahemmin ollut ongelmaa vasemman jalan kanssa, jos muistan oikein, mutta tuolla juoksulenkillä heti alusta alkaen tuntui ikävältä. Pidin positiivisena merkkinä sitä, että mitä pidemmän aikaa lenkkiä oli kulunut, sitä vähemmän jalkaan sattui. Toki tämä ei pätenyt sitten enää lenkin jälkeen, koska sitten taas sattui askeltaminen. Seuraavana päivänä kävin vielä tunnin kävelyllä, ja koska sekään ei tuntunut mukavalta (ja ongelmaa tuntui olevan jo penikoissakin), päädyin keskeyttämään aloittamani juoksuohjelman jo tuon yhden lenkin jälkeen.

Mielessä pyöri kaiken maailman möröt ja tuumin, etten todellakaan aio ottaa riskiä mistään rasitusmurtumista. Toki veikkaan (tai ainakin toivon), että kyse on enemmänkin jonkinlaisesta virheellisestä askelluksesta johtuen esim. kireistä pohkeista, mikä sitten vääntää nilkan/jalkaterän asennon jotenkin keturalleen ja siitä sitten rasituksen myötä johtuu tuo kipu. Mutta ihan vaan koska en halua typeryyksissäni satuttaa itseäni yhtään enempää ja joutua useamman kuukauden telakalle, niin päätin ottaa varman päälle ja pitää totaalibreikkiä loppuviikon ja juoksubreikkiä ihan niin pitkään kuin tarvii.

Tällä viikolla olen käynyt tiistaina pienellä kävelyllä, keskiviikkona toiminnallisen kehonpainoharjoittelun tunnilla ja eilen torstaina päälle tunnin kävelyllä. Kipu tuntuu siirtyneen sieltä jalkapöydän tienoilta lähemmäs nilkkaa (mikä ilokseni viittaa enemmänkin juuri johonkin tuollaisen asento-/kireysongelmaan), joten vielä tämän viikon ajattelin ottaa huilia juoksusta ja pyrkiä venyttelemään ja rullailemaan pohkeita oikein huolella. Ja jos vain muistan, niin jotain tulehduskipugeeliä tms voisi koittaa levitellä. Jospa sitä taas ensi viikolla yrittäisi uudelleen aloittaa juoksuohjelman, eli toivokaamme että koipi on siihen mennessä kunnossa. Voi olla ettei kohta enää pää kestä olla järkevä ja on vain pakko päästä vähän juoksentelemaan.. 🙂

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €