Bussipysäkin jouluinen cocacola mainos oli vaihtunut ja sen tilalle oli tullut puhutteleva tekstimainos.
Kyseessä on #terapiassatavataan liike, johon saa osallistua kuka tahansa.
Terapiassa käymisestä puhutaan edelleen aika vähän avoimesti.
Tiedän, että ihmiset ehkä uskaltavat kyllä hakea apua, mutta sen myöntäminen muille ei aina ole helppoa.
Kerromme käyvämme lääkärissä, apteekissa, autopesussa, mutta terapiasta vaikenemme?
Minun elämäni yksi parhaista päätöksistä on ollut hakeutua terapiaan.
Se on antanut minulle elämäni takaisin.
Olen kirjoittanut monesti siitä millaista terapiassa on ja mistä siellä puhutaan.
En voi kuitenkaan liikaa korostaa sitä, miten merkityksellistä terapian tuoma apu voi olla.
Kaikki eivät hyödy terapiasta, kaikki eivät ole valmiita siihen.
Prosessi on pitkä ja raskas.
Ei ole helppoa kaivella auki niitä kipeimpiä haavoja.
Kun mennään mielen mustiin sopukoihin, puhutaan kaikesta muusta kuin vaaleanpunaisista unelmista.
Käydään läpi kivut ja kasvukohdat, traumat ja epäonnistumiset.
Minä olen oppinut terapian myötä aivan hirveästi uusia asioita itsestäni.
Ennen terapiaa näin peilistä kasvot, nyt näen myös yksityiskohtia.
Olen katsonut peilikuvaani inhoten, nykyään ihaillen.
Jos olet lukossa, solmussa, hukassa.
Jos et enää jaksa, olet jo luovuttanut tai haluat muutosta, hae apua.
Terapia voi olla loppuelämäsi kannalta paras sijoitus itseesi.
