Olen viimeisen kuukauden aikana tehnyt useampia työkeikkoja.
Olen saanut työt facebookin kautta.
Laitoin ilmoituksen joissa kerroin tilanteen ja sen millaisia työkeikkoja olen valmis tekemään.
Tarjousten määrä yllätti. Olen harmitellut miksen ole hakenut töitä samalla tavalla aiemmin.
Olen harmitellut surkeaa rahatilannetta viimeiset puoli vuotta, mutta en ole saanut tehtyä asialle mitään.
Tiedän ettei kukaan tule töitä kotiin tarjoamaan. Täytyy olla itse aktiivinen.
Työkeikat ovat parissa tapauksessa poikineet lisää keikkoja.
Hoitamalla työt hyvin, on pyydetty toistekin.
Mieheni etsii uutta työtä. Hän on tyytymätön nykyiseen työpaikkaan, jossa hänen ammattitaitoaan ei arvosteta.
Selasimme viikolla yhdessä mollista avoimia työpaikkoja ja hän laittoi hakemuksen kahteen paikkaan.
Heti seuraavana päivänä vastattiin ja pyydettiin haastatteluun.
Hänen kohdallaan en epäile hetkeäkään, etteikö hän löytäisi työpaikkaa.
Hänen ammattitaitonsa alallaan on aivan omaa luokkaa.
Tiedän, ettei tänä päivänä ole aivan helppoa löytää töitä. Työpaikkoja hakee monia ihmisiä ja tarvitaan taitojen lisäksi hyvää tuuria.
On kuitenkin täysin varma, ettei töitä löydä jos ei ole itse aktiivinen.