Tavoitettavuus

Joulun ollessa ovella, monella lahjojen hankinta on ajankohtaista.
Ahkerimmat ovat tietenkin kaike hankkineet sekä paketoineetkin jo.
Aina on kuitenkin mattimyöhäisiä, jotka jouluviikolla omistavat ensimmäiset ajatukset lahjoille.

Aikaisempiin vuosiin verrattuna käytettyjen tavaroiden ostaminen lahjaksi on varmasti yleistynyt.
Vaatteita ja tavaroita hankitaan kirppareilta tai netin myyntipalstoilta.

Meillä ostoslistalla on koululaiselle puhelin, sillä nykyinen vetelee viimeisiään.
Tämän lapsen kohdalla huolellisuus puhelimen kanssa on vähän niin ja näin.
Huolimatta suojakuorista ja panssarilaseista, puhelimen käyttöikä ei ole ikinä kovin pitkä.
Olemmekin yrittäneet etsiä käytettyä puhelinta, jotta rahaa menisi mahdollisimman vähän hukkaan.

Minulla itsellä on pelkkää hyvää kokemusta käytetyistä puhelimista.
Ostin nykyisen oman puhelimen käytetttynä. Tämän ovh hinta oli 800e ja ostin tämän muistaakseni 200euron hintaan. Mukaan kuului panssarilasi ja suojakuoret sekä takuukuitti. Takuuta oli ostohetkellä yli vuosi jäljellä.
Puhelin on toiminut moitteetta.

Olen löytänyt torista tai facebookin marketplacelta useamman potentiaalisen vaihtoehdon lapsen joululahjaksi.
Olen koittanut ottas yhteyttä kolmeen myyjään, mutta en ole saanut ketään heistä kiinni.
Jos myyt jotain tuotetta, kannattaa olla tavoitettavissa!
Ymmärrän kyllä ettei kukaan ole 24/7 puhelimen äärellä, mutta jos en saa viesteihin vastausta useaan päivään, ei kaupankäynnistä tule mitään.

Koska en tavoita myyjiä, joutunen menemään kauppaan ostamaan uuden puhelimen.

Joten pieni muistutus teille jotka myytte jotain tavaraa/tuotetta netissä, vastatkaa yhteydenottoihin. Jos tuote on jo myyty poistakaa ilmoitus heti kauppojen jälkeen.

Kasinot
Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.