Olen kulkenut keppien kanssa nyt useamman viikon ja tehnyt useita mielenkiintoisia havaintoja.
Ihmiset tarjoavat herkästi apua ja ovat avoimen kiinnostuneita voinnistani.
Moni on kysynyt suoraan mitä on tapahtunut, miksi kävelen kepeillä. Olen tietenkin kertonut polvileikkauksesta.
Yllättävää miten kiinnostuneita tuntemattomatkin ihmiset ovat olleet.
Kaikkien naapureiden kanssa on käyty keskustelut tapahtumasta ja myös toipumisen etemisestä.
Ihmiset ovat olleet avuliaita, kohteliaita ja huomaavaisia!
Kaupassa annetaan tilaa eikä yhtään huokailla niskaan vaikka eteneminen on hidasta.
Ovia pidetään auki ja jopa riennetään avuksi.
Eilen kävin lähikaupassa yhden kepin turvin itsekseni ja matkan aikana sain monelta ihmiseltä avun tarjouksen.
Kiitin kohteliaasti, mutta sanoin pärjääväni.
Minulla ei ole vaikeuksia ottaa apua vastaan, mutta tiedän että kuntoutuksen kannalta on pakollista mennä epämukavuusalueelle.
Joudun sietämään kipua ja opettelemaan kävelemään uudestaan askel askeleelta.
Etenemiseni näyttää varmasti epävarmalta ja tuskaiselta, sitä se onkin.
Tämä kaikki on kuitenkin pakollista. Ilman kovaa harjoittelua, en ikinä pääse eroon kepeistä.
Kiitos kaikille ihmisille jotka ovat tarjonneet apuaan. Se tuo hyvän mielen itselle.
Usko ihmisten hyvyyteen on vahvistunut.
