Tarinat arpien takana

Olen alkanut vasta viimeaikoina hyväksymään persoonallisia piirteitäni.
Muistan teininä valinneeni vaatteeni niin etteivät arpeni vahingossakaan näy.

Muistan kuinka vältin hymyilemistä ja nauramista jotta naururyppyni eivät syvene.

Olen hävennyt hymykuoppiani, koska muilla ei ole ollut sellaisia.

Vasta kun opin ymmärtämään, että erilaisuus on rikkaus, olen alkanut arvostamaan persoonallisia piirteitäni.

Minulla on solisluun alla iso arpi joka on tullut leikkauksesta.
Arpi on näkyvällä paikalla ja parannuttuaankin kohtuullisen kookas.
Ilman tehtyä leikkausta, tuskin eläisin.
Ei arpi merkitse mitään jos se on pelastanut henkeni.

Ranteessa minulla on palovammasta aiheutunut arpi.
Sain sen pelastaessani liskoamme terraariosta.
Terraarion lamppu räjähti rikki ja riensin nostamaan liskoa pois jottei se satuttaisi itseään siruihin. Ranteeni osui kuumaan lasinsiruun joka poltti jäljen ihoon.

Hymykuopat olen perinyt äidiltäni. Ne ovat osa minua ja tekevät hymystäni näköiseni.

Surullista, miten epävarma olen ollut joskus itsestäni.
Yksityiskohdat ovat juuri niitä asioita jotka tekevät meistä omannäköisiämme.

Täytyy osata rakastaa itseään kaikkine arpineen ja ryppyineen.
Elämä jättää jälkensä kehoomme, kannetaan ne ylpeydellä. Tuskin kukaan selviää haavoitta.


  1. Valitse haluamasi ilmaiskierrokset
  2. Siirry kasinolle ja rekisteröidy
  3. Kokeile onneasi ilman talletusta
  4. Ilmaiskierrokset uusille asiakkaille


Edellinen kirjoitus

Vuoden nuori taiteilija

Seuraava kirjoitus

Viikonlopussa kesän tuntua

Uusimmat Blogit

Valokuvia

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten huono olen ostamaan lahjoja. Koko lahjakulttuuri tuntuu

Kuka peilistä katsoo

On ollu ulkonäköpaineita. Oon puunannut ja värjännyt, katsonut peilikuvaa kaikista heijastavista pinnoista.