Raha ei tuo onnea sanotaan. Sanonnassa piilee totuus, mutta kyllä se raha hitosti elämää helpottaa.
Sillä on vissi ero, tienaatko käteen kuukaudessa 1000 euroa vai 3000 euroa.
Puhumattakaan muista ääripäistä köyhyyden tai rikkauden suhteen.
Olen itse ollut elämän aikana hyvin monenlaisissa tilanteissa taloutta ajatellen. On ollut parempia ja huonompia aikoja.
Tiedän miltä tuntuu miettiä sitä, mistä kaikesta voi säästää jotta selviää kuun loppuun asti näkemättä nälkää.
Tiedän myös miten menot kasvavat tulojen myötä.
Jos on varaa ostaa jääkaappi täyteen ruokaa, ei sitä ehdoin tahdoin valitse halvinta margariinia sieltä kaupan kylmähyllystä.
Jos ei tarvitsisi miettiä rahan riittämistä, ihmiset tekisivät varmasti erilaisia ratkaisuja elämässään.
On paljon ihmisiä jotka elävät köyhyysrajalla ilman, että se olisi ollut oma valinta.
Kaikki eivät voi käydä töissä esimerkiksi sairauksien takia.
Toiset jättävät palkkatyön alkaakseen puolison omaishoitajaksi.
Pienet tulot eivät aina todellakaan johdu siitä, että ihminen olisi laiska ja pakoilisi työn tekoa. Tämän seikan hyvin monet helposti unohtavat.
Uskallan väittää, että varakas ihminen pärjää monella osa-alueella paremmin kuin pienituloinen.
Varakas voi huolehtia itsestään sellaisilla tavoilla, jotka vaativat tarpeeksi katetta tilille.
Pienituloinen ihminen joka ei ole töissä, käyttää todennäköisimmin julkisia terveydenhuollon palveluita.
Varakas ihminen valitsee todennäköisesti yksityisen lääkäriaseman.
Kumpikin saa varmasti hoitoa vaivaansa, mutta hoitoon pääsy on todennäköisesti helpompaa varakkaalla ihmisellä. Hän on kenties hoitanut jo lääkärikäynnin siinä ajassa kun pienituloinen vielä jonottaa puhelimessa terveyspalvelujen neuvontaan.
Elämä ei ole aina reilua, tiedän sen.
Silti joskus rintaa kouraisee ajatus siitä, että ehkä minäkin olisin saanut parempaa hoitoa jos olisi varaa käyttää yksityisiä palveluita. Julkisella puolella kaikki on verrattain hidasta.
