Muistan kuulleeni sanottavan, kun kaikki menee pieleen – leivo pannukakku.
Ei täysin tuulesta temmattu ohjeistus.

Leivoin äsken pitkästä aikaa. Korvapuusteja ja rahkapullia.
En ole kummoinen leipuri, mutta ohjeita lukemalla onnistun aika hyvin.

On se terapeuttista upottaa kädet taikinaan ja vaivata.
Leipoessa ei ajattele murheita vaan keskittyy ainoastaan taikinan vaivaamiseen.

Paha olo, mikä oli aloittaessa, sai kyytiä!
Tuloksena on parempi mieli ja syötävää. Sekä ihana pullantuoksu joka leijailee rappukäytävään asti.

Leipoessani pullaa, taikinan maistelu on mielestäni se paras osuus.
En välitä kypsistä pullista niinkään, mutta raakaa taikinaa ei voi vastustaa !
Se tuoksu kun ripottelee lämpimään maitoon kardemummaa..

Huvittavaa huomata, miten vanhetessaan alkaa huomaamaan itsessään piirteitä omasta äidistä. Ei ole omena kauas puusta pudonnut.
Äiti on ollut aika kotonaan keittiössä, tehnyt myös aina töitä ruoan parissa.

Jotain keittiögeenejä olen perinyt, ruoanlaittaminen ja leipominen tuntuvat tärkeiltä asioilta.
Toivon lasten muistavan vanhempana kotona syödyt ruoat eikä vain vierailuja autokaistoilla.