Tahroja paperilla

Miksi minä kirjoitan? Pelosta muuttua näkymättömäksi

Minusta tuntuu,että olen muuttumassa näkymättömäksi. Tein tietoisen päätöksen, että en ole enää ystäväpiirissä se joka ottaa aina ensin yhteyttä, soittaa, tekstaa, sopii tapaamisia.Huomasin muuttuvani näkymättömäksi, unohdetuksi ja tavallaan yksinäiseksi.

En kylläkään koe olevani yksinäinen, tämä on tietoinen valinta. Mutta siitä huolimatta en halua muuttua näkymättömäksi.

Lenkillä suojatietä ylittäessäni auto ajoi metrin päästä ohi, olenko oikeasti näkymätön? Vai oliko hän vain välinpitämätön?

Käytän paljon somea, niin facebookkia kuin instagrammia. Siellä en tunne olevani näkymätön, paitsi jos laitan jotain vakava aiheista, surullista tai koskettavaa. Silloin taas muutun näkymättömäksi.

Huomaan,että kun lopettaa metelin pitämisen itsestään muuttuu näkymättömäksi. Mileluummin olen näkymätön, kuin se jolle aina vuodatetaan omat surut, murheet ja ahdistukset. Näkymättömältä ei koskaan kysytä, mitä hänelle kuuluu.

Siksi minä kirjoitan. Vaikka aihekirjoitus ei koskaan ollut koulussa paras aineeni, jostain kuitenkin kumpuaa halu tulla nähdyksi ja kuulluksi. En halua muuttua kokonaan näkymättömäksi.

Haluan ainakin olla näkyvä itselleni, ehkä joku näkee kirjoituksien kautta myös minut.

Juha Tapion sanoin ”kuka näkee sut?”  Ehkä jokainen meistä pelkää muuttua näkymättömäksi. Mutta joskus on hyvä tehdä ihmiskoetta ja katsoa kuka näkee mut, silloin kun en pidä itsestäni ääntä.

Ja ehkä vielä tärkeämpää; kenet Sinä näät?  Kuka tarvitsisi Sinua saadakseen itsensä näkyväksi? Onko joku muuttumassa näkymättömäksi?

Ehkä se on joku ystäväsi,johon et ole pitänyt yhteyttä pitkiin aikoihin. Ystävä, joka on muuttunut näkymättömäksi pikkuhiljaa.

Ehkä se on kauppajonossa lompakkonsa tiputtava ihminen, valinta on Sinun käveletkö ohi vai näätkö hänet.

Kasinot
Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.