Olen tehnyt lähes aina töitä joissa työskennellään yksin.
Toki olen näissäkin töissä ollut työyhteisön jäsen, mutta pääasiassa olen ollut vuoroissa yksin vastuussa.
Olen tavannut työkavereita lähinnä vuoronvaihdossa raportilla tai virkistyspäivillä.
Olen valinnut tietoisesti nämä työt.
Jo opiskellessani lähihoitajaksi tiesin haluavani yököksi, koska silloin saan tehdä itsekseni töitä.
En ole oikeastaan ikinä kokenut yksinäisyyttä töissä tai miettinyt asiaa muutenkaan sen kummemmin.
Voiko olla niin, että olen tyytynyt tilanteeseen kun en ole tiennyt paremmasta?
Olen nyt melkein kahden kuukauden ajan ollut työyhteisön jäsen ja tehnyt tavallisia päivävuoroja joissa on muitakin työntekijöitä samassa vuorossa.
Ajatus kieltämättä kauhistutti etukäteen.
Alkukin oli aika kankeaa.
Ajan kuluessa, olen kuitenkin huomannut viihtyväni yllättävän hyvin muiden seurassa.
On siinä puolensa, kun tekee töitä toisten kanssa.
Yksinkertaisesti töitä on vähemmän kun vastuuta jakaa useampi ihminen.
Lisäksi vuorot ovat sosiaalisempia ja saa puhuttua työasioista enemmän.
Introverttina ihmisenä, en vieläkään kilju riemusta nähdessäni maanantai aamuna ylipirteän työkaverin kyselemässä kuulumisia.
Olen kuitenkin antanut tiimille mahdollisuuden ja en pidä lainkaan poissuljettuna vaihtoehtona tehdä tulevaisuudessa töitä muiden seurassa.
Yksinäinenkin susi voi näemmä löytää tiensä muiden seuraan ja jopa sopeutua.
