Olemme asuneet uudessa asunnossa kaksi kuukautta.
Tavarat ovat hakeneet paikkojaan ja olemme tehneet kotia pikkuhiljaa valmiiksi.
Emme ole tehneet mitään isoja hankintoja, suurin osa vanhoista huonekaluista ja tavaroista sopi uuteen asuntoon.
Olemme miettineet ratkaisua yhden huoneen oven/seinän suhteen.
Edellinen asukas oli kaatanut väliseinän ja pitänyt huonetta ruokahuoneena.
Meillä siitä tuli lapsen huone.
Olemme miettineet seinän rakentamista, liukuovea ja kaappia tilanjakajaksi. Sitten aloimme pohtimaan verho-ovea.
Oviaukko on kolme metriä leveä ja huonekorkeus on lähemmäs kolme metriä.
Koko oviaukon kokoinen verho vaimentaisi ääntä jonkin verran ja se olisi sisustuksellisesti miellyttävä.
Kävin Eurokankaassa jo kertaalleen kysymässä hinta-arviota verhon suhteen.
Nyt Black fridayn aikaan liikkeessä oli kaikki kankaat ja matot -20% alennuksessa ja päätimme käyttää alen hyödyksi.
Suosittelen lämpimästi Eurokangasta, siellä sai hyvää palvelua!
Kävimme eilen mieheni kanssa tekemässä tilauksen kahdesta verhosta jotka korvaavat oven.
Valitsimme pitkän pohdinnan jälkeen raitakuosin verhoon. Verhon sisälle ommellaan huopa, ääntä vaimentamaan ja tuomaan painoa.
Tilauksen summaksi tuli 369€, tästä 100€ on työn osuus.
Olihan tuo aikamoinen summa pelkistä verhoista, mutta sen merkitys lapsen huoneen kannalta ja kotimme viihtyvyyden osalta on suuri.
Eurokankaassa oli pitkät jonot ompelimoon ja verhon toimitus menee ensi vuoden puolelle.
Halusin jakaa tämän kokemuksen ja muistuttaa, että kannattaa ajatella laatikon ulkopuolelta.
Mekin pitkään mietimme vain perinteistä seinää tai ovea, mutta lopullinen valinta olikin kaikkea muuta.