Elämme yhteiskunnassa jossa vallitsee poikkeustila.
Olemme tietyllä tapaa kaikki samassa veneessä, mutta silti jokaisen tilanne on hyvin erilainen.
Olen huolissani muun muassa mielenterveysongelmista painivista, pienituloisista sekä lapsiperheistä.
Jos kärsii valmiiksi esimerkiksi masennuksesta, ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä, saattaa kotiin jääminen ja sosiaalisten kontaktien puuttuminen tehdä hallaa mielenterveydelle.
Lapsiperheissä ollaan tilanteessa, jossa koulun sijasta opiskellaankin kotona.
Mitä tapahtuu niissä perheissä joissa kodin resurssit ovat puutteelliset?
Ei kaikilla ole tarvittavia välineitä tai mahdollisuutta hankkia niitä.
Tilanne voi olla hyvin hankala ja raskas.
Tarvitaan paljon keinoja selvitä näistä vaikeista ajoista.
Paljon tuodaan julkisuuteen sitä miten hyvin opiskelijat ovat suoriutuneet ja opettajat ovat hoitaneet hyvin tämän poikkeuksellisen tilanteen.
Uskon vahvasti, ettei tilanne todellisuudessa ole näin ruusuinen.
Ongelmia on varmasti paljonkin, kaikki eivät ehkä tule julki.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että kolmen lapsen ja siinä ohessa yhden aikuisen yhtäaikanen etäopiskelu on kaikkea muuta kuin hauskaa.
Ruokaa saa kantaa kaupasta ihan huolella. Ilman eineksiä olisin varmaan nostanut kädet pystyyn viikkoja sitten.
Jokaisen lapsen tehtävät tulevat aikuiselle ja näin ollen tehtävien jakaminen on aikuisen vastuulla.
Alakoululaiset tarvitsevat mielettömän paljon apua tehtävissään.
Saattaa olla tilanne, että itsellä on käynnissä opetus etänä, yhdellä lapsella on musiikkia ja tehtävänä tehdä musiikkia keittiövälineillä, toisella on kotitaloutta ja tehtävänä leipoa pannaria, kolmannella liikuntaa ja hän rakentaa temppurataa asunnon lävitse.
Välillä kaikki huutavat yhteen ääneen ja elo on kaikkea muuta kuin sopuisaa.
Meillä odotetaan kuin kuuta nousevaa, että lapset voivat palata kouluun. Uskon, että tämän tunteen jakaa aika moni vanhempi.
