Tämä päivä on ollut kovin harmaa ja sateinen.
Eli toisinsanoen tänään on ollut kovin perinteinen suomalainen kesäpäivä!
Minulla oli hyvä fiilis herätessä.
Kolme lasta sen sijaan oli noussut sängystä väärällä jalalla. En ollut ennättänyt hampaita pestä loppuun kun ääntä korottaen kehoitin menemään nukkumaan jos ei ole muuta kuin pahaa sanottavaa.
Tuntuu, että lasten lomaillessa heidän keskinäiset riidat ovat täysin riistäytyneet käsistä.
Aika käy pitkäksi ja hyvää ajankulua on jatkuva kinaaminen.
Se käy kyllä omille hermoille kun aamusta iltaan jollain on jotain aihetta pahoittaa mielensä. Yritä siinä nyt pysyä positiivisena ja pitkäjänteisenä aikuisena. Voin kertoa, että kyllä päivän aikana täytyy tehdä hengitysharjoituksia useampaan kertaan jotta välttyy totaaliselta räjähtämiseltä.
Uskon, että usea lapsiperheen aikuinen samaistuu fiilikseen !
Olen tänään siivonnut kertaalleen asunnon. Taidan joutua kaivamaan imurin esiin uudelleen iltapalan jälkeen.
Meillä ainakin lapset ovat uskomattoman kovia sotkemaan. Keittiö on kaaoksen vallassa aina jokaisen ruokailun jälkeen. En ymmärrä miten leivänmuruja voi olla enemmän lattialla kuin pöydällä, tai miten teetahroja on seinillä.. Tai no ymmärrän, että vahinkoja sattuu. Lapsille siivoaminen ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla.
Minä sitten siivoan sotkuja pitkin päivää ja kiristelen hampaita, sillä en siedä yhtään muruja tai tahmaa pinnoilla.
Olen lukenut kirjaa monta lukua.
Olen ollut pari päivää ilman netflixiä ja olen lukenut sen tilalla niin paljon kirjoja ! Mukavaa vaihtelua.
Selasin tänään taas vaihteeksi vuokra-asuntoja. Näin uuden ilmoituksen vasta remontoidusta neliöstä ihan lähellä nykyistä kotiamme. Pistin viestiä vuokranantajalle ja sovimme näytön ensiviikolle!
Niin jännittävää!
Olemme etsineet jo pidemmän aikaa uutta isompaa asuntoa.
Vielä ei ole kuitenkaan tärpännyt. Etsimme pitkäaikaista kotia, joten emme halua muuttaa sellaiseen asuntoon joka ei miellytä.
Pelkään, että tässä asunnossa mitä menemme katsomaan, kysymysmerkiksi nousee kerrossijainti. Asunto sijaitsee keskellä taloa.
Nykyinen asuntomme on ylimmässä kerroksessa ja olemme niin mieltyneitä näihin näkymiin.
Uskon, että se oikea asunto tulee lopulta vastaan. Ei meillä mikään kiire sinällään ole muuttaa, tärkeintä on, että uusi asunto olisi meille sopiva jotta voisimme asua siinä pitkään.