Ryhtiliike

Havahduimme eilen mieheni kanssa siihen miten retuperällä ruokailutottumuksemme on.
Oli viikonloppu. Söimme irtokarkkeja, sipsejä, keksejä, kävimme pikaruokaravintolassa ja pullakahvilla.
Olo ei ole mitenkään energinen. Olemme molemmat olleet syksyn aikana vähän väliä kipeänä.

Sitä on niin helppo valita epäterveellisiä vaihtoehtoja.
Kaupassa käy aina niin, että herkut oikein kutsuvat minua!
Mielitekoja on hirveästi.
Jännä ettei ruokahimot ikinä kohdistu esimerkiksi rahkaan tai salaattiin.. 😇

Päätimme vähän ryhdistäytyä ruokailun suhteen.
Mies päätti vaihtaa työlounaansa einespizzan salaattiin.
Aiomme jatkossa täyttää ostoskorin kunnon ruoalla herkkujen sijaan.

Todellisuudessa herkkuja ei edes tee niin paljon mieli jos on syönyt ruokaa.
Valmistamme tästä lähin kotiruokaa ja syömme kunnon iltapalan herkkujen sijaan.
Aion tehdä smoothieita, rahkoja, voileipiä runsailla täytteillä.

Emme aio totaalikieltäytyä herkuista, eikä painonpudotus ole tavoitteena.
Ei kuitenkaan ole huono ajatus vähän skarpata ja lisätä vaikka kävelylenkkien määrää.

Ehkä tästä lähin valitsemme netflixin seuraksi kasviksia ja dippiä tai kerrosleipiä irtokarkkien sijaan.

Uskon, että muutos lähtee pienistä asioista.
On jo suuri juttu jos syö sipsejä vain viikonloppuna, jos aiemmin on mutustanut niitä joka ilta!
On siinäkin huomattava ero jos valitsee suklaapatukan eikä kiloa irtokarkkeja!

Millaiset ruokailutottumukset teillä on?
Kuluuko herkkuja paljon?

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €