Kuulin äskettäin aivan ihanan tarinan.
Se sai minut uskomaan rakkauteen ja onneen.

Kyseessä on noin seitsemissäkymmenissä oleva eläkeläisrouva.
Hänen miehensä kuoli jo vuosikymmeniä sitten.
Miehen kuoleman jälkeen hän eli pitkään yksin, haluamatta edes tapailla ketään.
Kun aikaa oli kulunut tarpeeksi, rouva oli valmis avaamaan sydämensä uudelleen ja kohtaamaan ihmisiä.
Hän tapasi miehiä, tutustui ja kävi treffeillä, mutta sielunkumppania ei tuntunut löytyvän.
Tämä tietenkin harmitti naista.
Hän on kuitenkin hyvässä fyysisessä kunnossa, virkeä mieleltään ja talouskin on hyvässä tasapainossa. Olisi mielekästä löytää ihminen jonka kanssa jakaa arkea.

Niinhän sitä sanotaan, että se oikea osuu kohdalle kun sitä vähiten odottaa.
Tämäkin rouva törmäsi lopulta mieheen ja heti alusta lähtien oli selvää, että heidän kahden juttu toimii.

Tapaamisestaan lähtien he ovat olleet päivittäin yhteydessä vähintään puhelimen välityksellä.
He ovat viettäneet myös pitkiä aikoja yhdessä jomman kumman kotona tai mökillä.
Ollessaan erillään, molemmat omissa kodeissaan, he soittavat aamukahvipuhelun.
Molemmat ovat huono unisia ja heräävät aamuisin ensimmäisen kerran neljän aikaan.
Nyt he jakavat tuon aamun hiljaisen hetken toistensa kanssa.
He puhuvat puhelimessa aamuyöstä, toisten vielä nukkuessa ja katsovat tahoillaan auringonnousua.

Sydän pakahtuu!
Miten ihanaa on, että kaksi eläkeläistä löysivät vielä vanhoilla päivillään toisensa. ❤️
Ei rakkaus, ystävyys tai kohtaaminen katso aikaa.

Uskon siihen, että ihmisen kaipuu toisen luo on ikuista.
Me olemme kokonaisia vasta silloin, kun saamme jakaa elämämme toisen kanssa.

EU-kasinot vertailussa
Parhaat pikakasinot