Pysy kotona

Tänä vuonna pääsiäinen on monella tapaa erityinen monen elämässä.
Elämme poikkeustilassa.
Tämä vuosi ja nämä hetket tulevat jäämään mieleen vielä pitkäksi aikaa.

Olemme sotatilassa ilman sotaa.
On liikkumisrajoituksia, kieltoja ja suosituksia.
Meidän jokaisen täytyy kantaa vastuuta ja olla epäitsekkäitä.

Pyhien aikaan kysytään erityisesti malttia.
Nyt monella olisi aikaa ja mahdollisuus lähteä sukuloimaan, tapaamaan ystäviä, viettää aikaa porukalla.
Valitaan kuitenkin kotiin jääminen.

Avasin tänä aamuna puhelimella nettiselaimen ja oletussivuni on googlehaku.
Oli pysäyttävää miten hakukentän alla luki teksti ”pysy kotona, pelasta henkiä, pysäytä korona”.
Aika tunteita herättävää.
On pieni asia valita jäädä kotiin, mutta sen seuraukset voivat olla mittaamattoman arvokkaita.
Me voimme joko levittää koronaa tai omilla valinnoillamme pysäyttää sen.

Uskon vahvasti tulevaisuuteen.
Vielä tulee se aika kun voimme lähteä ihmisten ilmoille. Voimme tavata ihmisiä ja palata normaaliin elämään.
Se aika tulee vielä, mutta se aika ei ole nyt.
Nyt on aika jolloin kuuluu jäädä kotiin ja välttää ihmiskontakteja.

Kasinot
Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.