Pyöräilin äsken 28km.
14km suuntaansa pitäen välissä tunnin tauon.
On aika voittajafiilis!
Minulla oli sovittu meno. Auto ei ollut käytettävissä, bussikortilla ei rahaa, joten pyörällä meneminen oli ainoa vaihtoehto.
Olen aika yllättynyt saavutuksestani.
En ole todellakaan mikään urheilija.
En ole ikinä pyöräillyt pitkiä matkoja
Pyörällä olen taittanut lähinnä pieniä siirtymisiä paikasta toiseen.
Tänä kesänä pyöräilyä on kertynyt vasta muutamien kilometrien verran.
Liikkuminen kävellen tai pyöräillen on kyllä hyötyliikuntaa parhaimmillaan !
Auton valitseminen on niin helppoa. Kävelee vain parkkipaikalle ja hurauttaa paikalle. Kiusaus pienienkin matkojen kulkemiseen autolla on suuri.
Nytkin minä varmistin vielä viime hetkellä, ettei ole mahdollisuutta mennä autolla.
Urheilusuorituksen jälkeen fiilis on kyllä mieletön! Olen niin yllättynyt omista voimistani ja tunnen aikamoista ylpeyttä.
Kyllä tätä suoristusta voi juhlistaa pepsimaxilla ja tuijotella parin jakson verran netflixiä.
Ei hullumpi viikonaloitus !
(Suklaa, juuri tähän iltaan sopiva palauttava ruoka)